top of page

Painonhallinta haltuun!


Mitä paino tarkoittaa? Normaalipaino? Ylipaino? Alipaino? Mitä se tarkoittaa ja mitä siitä voisi ajatella?


Alipainoisuus on useimmiten ihmisessä olevan vääristyneen sisäisen ajattelun lopputulos. Selkeästi alipainoinen ihminen on todennäköisesti mielestään lihava, näkee itsensä lihavana peiliin katsoessaan ja pyrkii laihtumaan vielä lisää kaikin mahdollisin keinoin. Lähipiirin tuki ja huolenpito on näille ihmisille tärkeää oikeanlaisen diagnoosin ja hoidon saamiseksi, sillä alipainoisuus on vaarallista vaikuttaen elimistömme toimintaan vahingollisesti. Lieväkin alipainoisuus voi aiheuttaa ongelmia mm. hedelmällisyydessä, hormonitoiminnassa ja ravinnosta saatavien elintärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden saaminen voi häiriintyä. Alipaino voi totta kai myös johtua kehossa olevasta ongelmasta, kuten esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminnasta tai suoliston toiminnan häiriöistä, mutta yleensä alipaino on nuorehkojen naisten vääristyneen minäkuvan ongelma.


Entä sitten ylipaino? Ylipainoon on kovin helppoa ajautua tässä yhteiskunnassamme, jossa ruuasta nauttiminen, yltäkylläisyys ja herkutteleminen ovat merkki menestyksestä, onnellisuudesta ja hyvästä elämästä. Kauppojen hyllyt notkuvat ruokaa ja vaihtoehtoja. Karkit ja suklaat ovat vallanneet oman, kokonaisen hyllyvälin suurissa marketeissa. Alkoholin käyttö nautintoaineena on lisääntynyt, sekin valikoimien laajetessa ja elintason noustessa. Yhteiskunnassamme olevat mahdollisuudet ovat käsillämme koko ajan, helpottamassa elämäämme ja antamassa meille hyviä hetkiä elämään.

Emme kuitenkaan voi syyttää pelkästään kauppojen hyllyjä, sillä meillähän on valinnan vapaus. Eli tarkastellaan tätä ylipainoa lähemmin ja sisäisin silmin. Olen tutkaillut totta kai sekä itseäni, että asiakkaitani painonhallintaa toteuttaessani, niin hypnoosilla kuin NLP:n keinoinkin. Laihduttaminen on ollut läsnä omassa elämässäni säännöllisin väliajoin, joten tiedän siitä kyllä..


Sana ”ravinto” tarkoittaa kaikkea sitä, mitä kehomme tarvitsee toimiakseen hyvin ja terveenä, toteuttaakseen tätä jokapäiväistä elämää. Ravinto tarkoittaa kaikkia niitä energianlähteitä, vitamiineja ja hivenaineita, joita kehomme tarvitsee liikkumiseen, kävelemiseen ja kaikkeen mahdolliseen toimimiseen. Ravinnon tulisi olla monipuolista ja terveellistä, jotta kehomme toimisi ideaalisesti, pysyisi terveenä ja energisenä.


Haluaisin, että näkisit tämän faktan: Ihminen kehittyy ja viisastuu joka päivä. Tiede etenee, informaatiota on enemmän ja enemmän joka päivä. Kuussa on käyty ja ihmisten sisimmätkin muuttuvat kauniimmiksi päivä päivältä. Mutta kehomme on edelleen se sama, kuin aikojen alussa. Keho ja sen tarpeet eivät ole muuttuneet juurikaan luolamiesajoista. Maailma on täynnä uskomattomia ruokia ja makuja, erilaisia ruokakulttuureita ja elämäntapoja, mutta kehomme on kuitenkin edelleen se sama ”elämänkulkuväline” kuin taannoin, Aatamin ja Eevan aikaan. Kun puhutaan evoluutiosta ja ihmisen erinomaisuudesta muihin lajeihin nähden, kehittyen lopulta maapallon valtiaaksi, niin se tarkoittaa vain ihmisen aivoja. Viisautta ja kykyä oppia asioita. Selvitä älykkyytensä avulla erilaisissa ympäristöissä ja näin olemme pikkuhiljaa kansoittaneet koko maapallon. Mutta – kehomme ei ole muuttunut mitenkään. Ehkä olemme hiukan pidempiä nykyään, ja muutamia pikkuisia muutoksia toki on, mutta kehomme tarpeet ovat edelleen samat. Ja ylipaino on se kaikki mitä käytämme enemmän kuin tuo luolamies taannoin. Mielemme on meissä se, joka kehittyy ja muuttuu, ei keho.


Tottumus

Kaikilla elävillä olennoilla on tottumisen ominaisuus. Me totumme kaikkeen ympäristössämme, kaikkeen, mikä toistuu uudelleen ja uudelleen. Totumme tunteisiinkin. Voimme tottua joihinkin negatiivisiinkin tapahtumiin ja jopa addiktoitua niihin. Niin.. tottumus ja addiktio ovat läsnä elämässämme koko ajan, oli kyse sitten asioista mitä teemme, tunteistamme tai sitten ravinnostamme. Me totumme siihen, mitä syömme ja juomme. Palaamme aina siihen tuttuun ja turvalliseen, tai haluamme enemmän. Se on ihmisen luonto.


Tunteet

Niin kuin elämämme tapahtumat, myös syöminen ja juominen aiheuttavat tunteita. Hyvä ruoka ja juoma antavat meille nautintoa. Jokainen nautintoa aiheuttava asia, oli se sitten suupala, ateria, tai mukava ilta ystävien kanssa, käynnistää mielihyvän hormonien tuottamisen ja nämä hormonit valtaavat koko kehon. Joka kerta. Ja kun totumme johonkin hormonaaliseen tasoon elimistössämme – me haluamme lisää! Enemmän tätä hyvää oloa, enemmän nautintoa, suurempaa tunnetta. Sekin on ihmisen luonto.


Suru ja murhe, masennus

Ja kuinka helppoa on surun tai masentavan hetken keskeltä etsiä itselle se hyvä olo. Antaa mielihyvän hormonien viedä tylsyys - jota ei todellakaan kaipaa - pois. Meille se on niin helppoa. Sen sijaan, että lähtisi metsästämään ruokaa, voi vain ojentaa käden jääkaapin ovelle ja valmistaa itselle jotain maukasta. Tai lähteä johonkin hyvään ravintolaan. Tai napata jotain jo valmista. Tai vaikka karkkia. Tai vaikka ottaa yksi olut. Tiedätkö.. Se toimii joka kerta. Vain käden ojennuksella saamme tylsistyneen olon pois. Toki vain hetkeksi, mutta käden voi ojentaa taas uudelleen. Koska se on niin helppoa. Eikä tarvitse kohdata niitä asioita, jotka tekevät elämästä tylsän. Käden ojennus on paljon helpompaa.


Olen myös nähnyt rakkaan ystäväni menehtyvän alkoholiin. Ja tiedätkö mitä tuon nähdessäni oivalsin? Sen, kuinka vahva kehomme on. Me voimme työntää kehoomme kaikenlaista sinne sopimatonta moskaa vuosia, vuosia ja vuosia. Ja kehomme tekee koko ajan parhaansa, poistaen myrkkyjä joka sekunti, pitääkseen meidät toimintakuntoisena. Se kompensoi, se varastoi, se tekee kaiken mahdollisen meidän vuoksemme. Jotta me voisimme elää hyvää elämää. Jokainen moska vahingoittaa elimistöämme, meitä itseämme. Mutta silti me teemme niin. Olemme kuin pahimpia koulukiusaajia itseämme kohtaan, päivittäin.


Olisiko hienoa, jos kehomme pysyisi samanlaisena aina, huolimatta tankkauksesta? Niin kuin auto, jota tankataan. Se ei muutu ulkoisesti, vaan se vain toimii hyvin ja täsmällisesti, saman näköisenä ja yhtä voimakkaana. Ihminen on ollut älykäs rakentaessaan autolle juuri oikean kokoisen tankin, jota ei voi ylitäyttää. Ja useimmiten auton tankki kulutetaan miltei tyhjäksi ennen kuin se taas tankataan. Niin meidän ihmistenkin tulisi tehdä. Mikäli tekisimme näin, kehomme pysyisi kunnossa ja normaalipainoisena. Tankkaisimme silloin kuin on tarve, ja vain sen määrän mikä on oikea ja riittävä. Ei autoissakaan ole lisätankkia tai peräkärryä, jonne varastoidaan ylimääräinen bensa, jota sitten vedetään perässä jatkuvasti.


Ylipaino voi johtua tavoista ja tottumuksistamme, mutta taustalla voi myös olla surua ja murhetta, joka kertyy vyötärölle. Sisimpämme on kehomme ja sisäiset tunteemme voivat myös näkyä fyysisessä kehossamme. Ylipainoa tai alipainoa - faktaa on, että jossain on jotain korjattavaa.


Haluaisin puhua myös kauneudesta. Joku sanoi minulle joskus, että hoikan kehon haluaminen kauneuden vuoksi on pinnallista. Olen eri mieltä, sillä väitän, että meissä kaikissa, miehissä ja naisissa, asuu sisin, joka haluaa olla kivan näköinen. Haluaa, että olisi miellyttävä, viehättävä sekä omille, että muiden silmille. Tämä koskee ihan kaikkea, mitä näemme. Maailmassa on kukkia, jotka ovat silmällemme kauniimpia kuin toiset. Maisemia, jotka ovat kauniimpia kuin toiset. Verhoja, mattoja, vaatteita, ihan kaikkea. Silmämme hakevat kauneutta, miellyttävyyttä, täysin luonnostaan. Testasin tätä itseeni tekemällä kysymyksiä, niin kuin aina teen kun minulla on jotain ratkaistavana. Ja löysin aarteen.. Niin monta kysymystä ja vastausta, jotka nyt motivoivat minua pysymään hoikkana.


Kun olin ylipainoinen, halusinko muuttua hoikaksi?

Kun olin ylipainoinen, miksi halusin muuttua hoikaksi?

Kun olin ylipainoinen, miten ajattelin itsestäni?

Kun olin ylipainoinen, miten puhuin itselleni?

Kun olin ylipainoinen, olisiko minun pitänyt hyväksyä olotilani?

Jos lähden lenkille, onko kivampaa tehdä niin hoikkana vai ylipainoisena?

Jos lähden pyöräilemään, onko kivampaa tehdä niin hoikkana vai ylipainoisena?

Jos lähden tanssimaan, onko kivampaa tehdä niin hoikkana vai ylipainoisena?

Jos lähden vaateostoksille, onko kivampaa tehdä niin hoikkana vai ylipainoisena?

Jos harrastan seksiä, onko kivampaa tehdä niin hoikkana vai ylipainoisena?

Nyt kun olen hoikka, haittaisiko minua muuttua ylipainoiseksi?

Kun olin ylipainoinen, olisiko minua haitannut muuttua hoikaksi?

Onko ylipainoisuus ikuista?


Kokeile vastata näihin, ajan kanssa. Voit ehkä huomata, kuinka halusi hoikistua kasvaa. Mikäli haluat hoikistua luonnollisesti, terveellisesti ja helposti, ikään kuin itsestään, niin toivotan sinut tervetulleeksi laihtumaan kanssani hypnoosin avulla. Lupaan nostaa motivaatiosi niin korkealle, että todellakin – valitset hoikkuuden tylsyyden sijaan. Tulet rakastamaan ja arvostamaan itseäsi enemmän kuin ennen, niin paljon enemmän, että et edes huomaa päättäneesi hoikistua. Sinä vain hoikistut.


Viimeisin painonhallinta-asiakkaani on laihtunut viime huhtikuusta 11 kiloa, niin helposti ja ilman stressiä. Lempeästi. Sessiossamme oli mukana rehellisyys ja rohkeus, molemmin puolin. Antautuminen naiseudelle (hän on siis nainen) ja sen kauneudelle. Antautuminen elämän ihanuudelle ja nautinnolle. Onnistumiseen tarvitaan vain sinun halusi, intentio. Ja minä teen parhaani avustaessani sinua löytämään sen.


With Love,

Hanna

19 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page