top of page

Mielenkiintoisia ihmisiä!

Haluan kertoa sinulle, rakas lukija, guruistani. Minulle sana "guru" tarkoittaa fyysistä henkilöä, joka on antanut minulle viisaita sanoja, herättänyt ajatuksia ja ehkä eniten kuitenkin, vahvistanut tiedollaan jotain sellaista, mitä olin joskus aikaisemmin ajatellut tai kysynyt itseltäni. En tarkoita tässä ihmisiä, jotka ovat opettaneet minua elämässä, vaan niitä, jotka ovat kirjoittaneet kirjoja tai tehneet minun ajatusmaailmaani tukevia ja valaisevia tutkimuksia. Siltä varalta, että sinuakin kiinnostaa.


Ajattelin tehdä tähän postaukseen listaa erilaisista ihmisistä, joihin olen tutustunut. Lyhyin maininnoin, mitä olen heiltä oppinut. Voi olla, että kirjoitan ymmärryksistäni enemmän erillisiin postauksiin, mutta tähän lyhyesti. Ja tämä lista on varmastikin samoin jatkuva kuin elämäkin, eli tulen editoimaan tekstiä ja lisäämään uusia, tulevia opettajiani. Yritän pysyä nyt jonkinlaisessa lineaarisessa aikajärjestyksessä, ja aloitan Gregg Bradenistä, johon törmäsin neljä vuotta sitten.


Tutustuin Gregg Bradeniin Gaia.com sivuston kautta. Latasin puhelimeeni Gaian apin ja katsoin kokonaisuudessaan hänen sarjansa nimeltä Missing Links. Tuolloin tuota sarjaa oli olemassa vain yksi tuotantokausi, viimeksi nähdessäni niitä oli kaksi. Kannattaa tutustua, mikäli olet kiinnostunut tieteen faktoista ja arvoituksista, joita valtamedia ei tuo julki. Gregg Bradenia ja minua yhdistää ajatus mahdollisuudesta, että tiede jonain päivänä voisi olla vilpittömästi selittämässä elämän ihmellisyyttä pelkäämättä kiistanalaisten faktojen olemassaoloa. Hänen johdattelemanaan kuljin mm. yhteen mieltäni askarruttavaan asiaan, kuten veden merkitys meille ja meissä ihmisissä. Olen kirjoittanut aiheesta yhden artikkeleistanikin, sillä veden olemassaolo on enemmän kuin "fundamental" elämälle maailmassa, ja ylläpitämässä ja edesauttamassa meitä kokemaan ja tuntemaan tätä maailmaa. Minulle vesi on elämän mahdollistaja ja kaiken välittäjäaine.


Gregg Braden johdatti minut Masaru Emotoon. Masaru Emoto oli kansainvälinen tutkija, joka tutki veden ominaisuuksia. Hänen työnsä tuli kuuluisaksi hänen tekemästään "riisikokeesta" (joita löydät valtavan määrän netistä toteutettuina ihmisten toimesta) ja hänen tutkimustyöstään jäätyneen veden kristallisoitumisesta. Hänen mukaansa altistettaessa vettä tunteille ja ajatuksille, veden fyysinen koostumus muuttuu.

Noh.. Miten ihmeessä me pystyisimme mittaamaan tai mitenkään lajittelemaan tunteita tai ajatuksia? Nämä totuudet ovat käytössämme vain ja ainoastaan kokemusperusteisesti, eikä tieteellä ole(ainakaan vielä) mahdollisuuksia täysin pitävään mittarointiin. Mutta, vaikka valtatiede ei Masarun työtä tieteeksi tunnistakaan, niin se ei tarkoita, että hänen työnsä ei olisi totta. Minulle tämä antaa ymmärrystä ihmisyyteen ja sekä positiivisten, että negatiivisten tunteiden siirtymiseen kehoomme fyysiseksi. Mutta herää kysymys.. Vaikka joisin mitä tahansa puhdasta tai puhdistettua vettä, niin mitä sille vedelle tapahtuu minun elimistössäni kun minä suutun..??? :) Masaru Emoton työ selittäisi myös homeopatian toimivuutta ja näin kulkeuduin eteenpäin veden ominaisuuksiin tutustuessani.


Immunologi Jacques Benvniste teki elämäntyönsä tutkiessaan veeden muistia. Hän halusi todentaa homeopatian toiminnan tieteellisesti. Mutta, koska aihealue liikkuu vajaan tekniikkamme johdosta tieteen rajamailla, tiedemaailma - niin surullista kuin tämä ilmiö onkin - lopulta murskasi hänet. Oli kuitenkin olemassa yksi kollega, tiedemies, joka taannoin ajatteli: "Antaa hänen jatkaa, ehkä hän löytää jotain." Tämä tiedemies oli Nobel-palkittu Luc Montagnier. Ja hänen työhönsä tulin tutustumaan seuraavaksi. Virologi Luc Montagnier jatkaa Jacque Benvenisten työtä.



Virologi Luc Montagnier jatkaa Jacques Benvenisten työtä ja tästä voit löytää infoa aiemmin kirjoittamastani artikkelista veden ihmeistä. Tällä miehellä ei ole tiedemaailmassa mitään menetettävää, sillä hänen saavutuksensa ovat niin merkittävät. Nobel-palkinto HIV:in löytämisestä pitää hänet historian kirjoilla joka tapauksessa, hänen elämäntilanteensa on taloudellisesti vakaa, eikä hän ole ikänsä puolesta enää varsinaisesti "rakentamassa" uraansa. Hänen ei siis tarvitse pelätä menettävänsä juuri mitään, vaikkakin joutuu kohtaamaan muun tiedemaailman yrityksiä mitätöidä tutkimustyötään väittäen hänen olevan seniili vanha äijä. Mutta hän on jatkanut tätä työtä, unelmanaan, että jonain päivänä hänen olisi mahdollista lähettää potilaalleen lääke sähköpostin liitteenä. Luc Montagnier on onnistunut tekemään tislatusta, puhtaasta vedestä, johon on lisätty ihmisen dna:ta, elekrtomagneettisen "nauhoitteen". Tuo nauhoite on lähetetty sähköpostitse muutaman tuhannen kilometrin päähän, ja siellä informaatio on purettu taas tislattuun veteen. Dna on onnistuttu saamaan tiedoksi tästä vedestä. Eli, vesi todellakin ottaa informaatiota vastaan ja kantaa sitä mukanaan. Joten se, että koe ei jokaisella kerralla onnistu, ei millään tavoin todista, etteikö tuo ilmiö olisi totta. Respectiä tälle miehelle, sanon minä.


Dr. Joe Dispenza on niinikään yksi valtavan vaikuttavista henkilöistä tutkimustyöllään. Hänen todentamaansa tietoa kyseenalaistetaan tiedemaailmassa, mutta ilmiöt ovat kuitenkin totta. Mitä minä olen saanut hänen opetuksistaan? Sen, että ihmisen on mahdollista muuttaa itseään ajatusten voimalla, myös fyysisesti. Olen itse tehnyt sen todeksi omalla kohdallani, mutta en mitenkään voi osoittaa sitä paranemista tieteellisesti todeksi. Tieteellisesti minut on kuitenkin todettu sairaaksi, sairaaksi lopuksi ikääni, ja sitten taas terveeksi. Terveeksi sairaudesta, jonka ei koskaan pitänyt mennä pois. Niin, eli minulle ei kannata tulla sanomaan, että mielen avulla ei voisi tehdä tietoisesti muutoksia. Kyllä voi, ja Dr. Joe Dispenzalta saa aiheeseen jeesiä ja informaatiota ja käytännön harjoitteita. Itse opiskelemani hypnoosi on vain yksi osa-alue tähän aiheeseen, ja sekin toimii. Alitajuntamme valta on käsittämätön, ja sitä voi kyllä muokata.


Alan Watts on ehkä parhain löytöni. Ahhhhh, miten rakastan hänen ääntään, hänen nauruaan, hänen asennettaan elämään, hänen tapaansa puhua niin, niin kaunista kieltä. Olen saanut häneltä enemmän elämänkatsomusta kuin keneltäkään muulta, ja hänkin on puhunut todeksi monia, monia minun jo nuorena tyttönä ajattelemiani asioita. En voi muuta kuin suositella lämpimästi.. On uskomattoman ihanaa ja vapauttavaa kuulla elämästä filosofin sanoin ja ajatuksin, nähdä oman valtauskontomme ja sen myötä rakentuneen uskomusmaailman rakennetta omassa itsessä, omassa suhtautumistavassa ja omassa sisimmässä. Nähdä kuinka uskonnot ovat muokanneet yhteiskuntaamme meidän kauttamme ja kuinka ne vaikuttavat meidän kaikkien jokapäiväisiin valintoihimme. Tässä mies, joka ihmettelee maailmaa ja elämän ilmiöitä niin uskomattoman viihdyttävällä tavalla, että siihen ei voi kyllästyä! Suurinpiirtein suomennettua Alan Wattsia: "Jos sinusta elämä ei ole kovinkaan erikoista, niin mitä mieltä olet tästä: Eikö sinusta ole jotenkin erikoista, että olet niinkin kummallisessa tilanteessa, että seisot keskellä pimeää avaruutta pyöreän pallon päällä, joka ei ole kiinni missään? Minusta kyllä tämä on aika erikoinen tilanne, miten ihmeessä olenkin onnistunut hankkimaan itseni tähän???" :) Hymy huulilla olen kuunnellut häntä tunteja ja tunteja, haluten ymmärtää elämän tarkoitusta ja tulen kuuntelemaankin niin kauan, kunnes ymmärrän. Lovea Alan Wattsille, kiitos että olit (olet?) olemassa!!!! "Ihmisiä joita olisit halunnut tuntea"-listallani aivan ykkönen. <3


Eckhart Tolle on minulle tärkeä opettaja, sillä hänen kirjaansa The Power of Now taannoin 4 vuotta sitten luettuani, olen kokenut pienen hetken, jolloin tiesin jotain aivan muuta kuin mitä tässä todellisuudessa tiedän. Tuona hetkenä ymmärsin tämän maailmankaikkeuden ja meidän ihmisten yhteyden, ainakin jollain tavalla. Kaikki oli selvää. Tiedostin tuon hetken erikoisuuden ja oivalsin, että jos en nyt kirjoittaisi näitä asioita ylös, menettäisin ne. Ja niin minä säntäsin etsimään kynää ja paperia ja kirjoitin kaiken ylös. Tuo hetki kesti noin 20 minuuttia. Näin jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että tuollaisesta hetkestä käytetään nimeä Satori. No mutta, Eckhartin teksteissä on siis ehkä jotain taikaa, eli luen ja kuuntelen häntä enemmän kuin mielelläni. Eckhart Tolle on ollut jo vuosia kärkipaikoilla niinkin hauskalla listalla, kuin "Maailman 100 vaikuttavinta, elossa olevaa henkistä johtajaa". Kurkkaa vuoden 2019 tyypit tästä linkistä,



Nyt puhutaan asiaaaaaa!!! Tiede lähestyy ihmisyyden olemassaoloa juuri tällaisten ihmisten ansioista! Odotan kovasti aikaa elämässäni, että ehtisin kunnolla tutustumaan Donaldin kirjaan The Case Against Reality, joka on julkaistu viime vuonna. Olen tutustunut ensin hänen TED-talkiinsa ja sittemmin muutamaan haastatteluun, jossa hän avaa näkökulmaansa ja tutkimustyötään. Aivan superrrrr!!!! <3 Mikäli hänen työnsä pystyy etenemään, meillä saattaa pian olla käytössämme aivan uudenlaista teknologiaa, joka alueella. Laitan tähän kolme linkkiä, ja suosittelen katsomaan ne KAIKKI, ehkä samassa järjestyksessä kuin minäkin katsoin. Asiaa on hyvä sulatella pienin annoksin, sillä niin innovatiivista se on! Aivan mykistyttävä on kuitenkin tuo viimeinen haastattelu Dr. Zubin Damanian kanssa! Popparit esiin ja sukellus tieteen kera tietoisuuteen!


Donald Hoffman IAI, The Institute of Art and Ideas, Full Interview


Toivottavasti löydät tältä listaltani jotain sinulle sopivaa tai kiinnostavaa!!! <3


With Love,

Hanna



47 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page