Tällä kirjoituksella haluan kertoa näkemystäni maailmasta. Olisin enemmän kuin onnellinen kommenteista ja mahdollisesta aiheesta viriävästä keskustelusta. <3 Lähestyn aihetta ”maailma” omasta näkökulmastani sekä minuna, että hypnoterapeuttina. Mikäli haluat tieteeseen perustuvaan näkökulmaani vahvistusta, niin Ruutu+ tarjoaa aivotutkija Dr. David Eaglemanin loistavan, helposti sisäistettävän dokumenttisarjan ihmisen aivojen ihmeistä, nimeltä: ”Brain”. Tulenkin lähestymään aihetta hieman samoista lähtökohdista sen ymmärrettävyyden ja loistavien esimerkkien johdosta ja saatan palata myöhemmissäkin blogeissani näihin minua niin, niiiiiin kiehtoviin pointteihin ihmisen ihmeellisyydestä aivoihin liittyen.
Mikä tämä maailma on? Mitä tämä maailma on? Mistä tiedän tämän maailman olevan olemassa? Tiedän tämän maailman olevan olemassa siksi, että näen sen. Minä kun en usko mitään, ennen kuin näen sen, oikeasti, fyysisesti. Tiedän tämän maailman olevan olemassa, sillä korviini kantautuu nytkin sen ääniä. Tunnen nenässäni juuri nauttimani aterian ihanan tuoksun, niin kuin myös edessäni höyryävän, juuri käteeni ja suuhuni sopivan lämpöisen, herkullisen kahvikupillisen lumoavan tuoksunkin. Eli minun maailmassani juuri nyt paistaa aurinko, istun kauniilla, valkoisella sohvallani, tietokone sylissä. Olen juuri syönyt ja nautin kahvia samalla, kun kirjoitan ajatuksiani ylös. Mutta.. onko mikään juuri kertomastani totta?
Kyllä, minusta kaikki tuo tuntuu todelta, sillä voin aistia kaiken tuon. Minulla on näkö, kuulo, haju- ja makuaisti. Ja tuntoaisti. Minulla on muitakin määriteltyjä aisteja, mutta nämä viisi ovat ne pääaistit, joilla koen maailmani.
Otetaan tähän ensimmäiseksi näköaisti, sillä sitä on helpoin tarkastella. Se on myös aisteistani suurin ja monimutkaisin rakenne aivoissani, vieden eniten tilaa aivoissani maailmaa kokiessani. Miten me näemme? Se tapahtuu näin: Silmämme katsovat mahdollisuuteen, suuntaan A. Suunnassa A on jotain, sanotaan sitä vaikka kohteeksi, nimellä B. Silmiemme rekisteröityä B:n, ne lähettävät elektromagneettisen informaation aivoihimme, nähdystä kohteesta. Informaatio kulkee aivoissamme todella nopeasti – ei kuitenkaan reaaliajassa, vaikka se siltä meistä tuntuukin. Aivot siis rakentavat hiukan alle sekunnissa kohteesta B kuvan, ja lopputulos on C, eli tulkinta. Otetaan esimerkiksi tuo kahvikuppini tuossa edessäni. Minulle C on tässä tapauksessa kaunis, ihana lempikuppini. Jollekin toiselle se saattaa olla liian ison kokoinen ja liian hempeällä kuvalla varustettu. C on siis kokemus, tunneperäinen tulkinta väreineen ja muotoineen siitä, mitä näemme.
Pointti tässä prosessissa on se, että kukaan ei tiedä, eikä liioin pysty tieteen avulla todentamaan, että mitä silmämme todellisuudessa aistivat. A on meille mysteeri. Sillä, tuo kuva B:stä on tapahtunut aivoissani, pääni sisällä. Ei missään muualla. Kuva on muodostunut aivoissani pääni sisällä, pilkkopimeässä, valottomassa tilassa. Hyytelömäisessä, poimuttuneessa aivomassassa kulkeva aivosolujen sähköinen viidakko on tulkinnut näkemäni B:n olevan ”jotain tai jokin”. Silmäni eivät siis ole millään tasolla ”peili”, vaan ne vain ottavat vastaan informaatiota. Ja lähettävät sitä eteenpäin. Elektromagneettisessa muodossa olevasta informaatiosta aivoni muodostavat kuvan, ja sitten tulkitsevat sen olevan kahvikuppi. Näköaistimme ei sisällä pelkästään silmiä. Sillä se, minkä silmäni kohtaavat - eli kohde B – tarvitsee tulkinnan, ja tämän tulkinnan tekee juuri ja ainoastaan aivoni. Mikäli aivoni eivät olisi mukana tässä prosessissa, silmieni havaitsema kohde B jäisi täysin ymmärtämättömäksi.
Tiedämme, että värejä ei ole olemassakaan. Me vain väritämme maailman näköaistimme avulla. Miten? Siten, että kun auringon valo osuu kohteeseen B, niin aivomme tulkitsevat sen jonkin väriseksi. Ja valon avulla näemme asioiden muodon ja koon. Tiedät varmasti valon spektrit sateenkaaressa ja niin edelleen.. Sillä, mikäli on pimeää, niin en näe mitään. Jos siis suljen silmäni, en voi nähdä mitään. Ja.. tuo maailma, jota en pimeyden vuoksi näe, on silti olemassa, eikö niin? (Vai onko?)
Mutta, minä mietin.. Mikäli kaikki mitä näemme, tapahtuu vain aivoissamme, päämme sisällä, pilkkopimeässä – niin mikä saisi minut ajattelemaan, että aurinko ja sen valo olisivat enemmän totta kuin kaikki muu mitä näen? Miten voisin nähdä jotain ”oikeaa”, jos kerran näköaistini toimii siten, että kaikki mitä ”näen” tapahtuu yksinomaan päässäni, aivojeni sisällä? Näen auringonkin aivojeni sisällä, en voi nähdä sitä missään muualla, eikö niin? Niin.. Mikäli aurinkokin on B, niin mikä sitten on A?
Koen myös tuon kauniin kahvikuppini tuoksun nenälläni. Pystyn kokemaan makuaistini ansiosta sen ihanan, ensimmäisen siemauksen aiheuttaman makunystyröiden nautinnon. Itseasiassa – pystyn kuvittelemaan aivoissani nuo molemmat jo ennen sitä ensimmäistä siemausta. Niin kuin pystyn kuvittelemaan aivoissani visuaalisen kuvankin. Pystyn tuntemaan tuon kupin kädessäni, ihoani vasten. Sen painon, sen lämmön. Pystyn nostamaan sen huulilleni ja nauttimaan sen tuoksusta ja mausta. Sekä kuvitelmissani, että todellisena kokemuksenakin. Mutta onko mikään näistä aistimuksista totta? Sillä kaikki nuo muutkin aistimukset tapahtuvat vain aivoissani. Ei missään muualla. Kuvitelmani kupista kahvia ja ihanasta hetkestä aktivoi minut keittämään sen ihanan kahvikupillisen ja todellinen kupillinen sitten saa minut juomaan sen nauttien. Tuntoaistini kertoo, jos kahvini onkin liian kuumaa tai vaikka jäähtynyttä. Lähettäen tuon informaation hermoratojani pitkin aivoihini ja taas takaisin kehooni asti. Kaikki aistini tukevat minua kokemaan kohdetta B. Tarkastelemaan sitä, tunnustelemaan ja kokemaan se. Mutta aistini eivät auta minua, jos haluaisin tietää mikä tai mitä on A.
Tiedäthän sellaisista eläimistä, joilla ei ole esimerkiksi näköaistia? Syvissä ja pilkkopimeissä syvyyksissä eläviä kaloja, joilta evoluution myötä näköaisti on joko kadonnut tai jäänyt kehittymättä? Ne kokevat maailman aivan eri tavoin, kuin ne kalat, joilla on näkö. Näiden kalojen maailma on – huom. ei välttämättä rajoittuneempi, vaan – erilainen. Muut aistit ovat todennäköisesti kehittyneet korvaamaan niiden näköä, joten; emme voi tietää voiko tässä käyttää sanaa ”rajoittuneempi”. Näiden kalojen elämä saattaa olla huomattavasti rikkaampaa kuin näkevien kalojen, sitä emme voi tietää. Sillä emme voi olettaa esim. sokeiden ihmisten elämän täytenäisyyden olevan rajoittunutta vain siksi, että heillä ei ole näköaistia, elleivät he itse koe niin. Vain siinä tapauksessa meillä on oikeus ja lupa käyttää ko. sanaa. Mutta, sen voimme varmuudella sanoa, että näiden kalojen kokema maailma on erilainen. Ja voimme varmuudella sanoa, että vaikka tuolla kalalla ei ole näköaistia, niin visuaalinen maailma on silti olemassa. Voisiko tässä leikitellä ajatuksella, että visuaalinen maailma olisi kalalle A?
Mitä jos A:ta ei ole ollenkaan olemassa? Jos ei ole, niin silloinhan tätä maailmaakaan ei ole olemassa. Sillä silloinhan se on todellakin yksinomaan aivojesi sisällä. Voi olla, että olet täällä yksin. Ja ihan kaikki näkemäsi ja kokemasi maailma ympärilläsi on aivojesi luomaa kuvaa. Mutta jos A on olemassa, niin voisiko sitten olla niin, että A on KOKO tämä maailma, ja me olentoina aistimme sen joko kokonaan tai osittain, siten kuin aisteinemme kykenemme?
Ja entä sitten C.. Tämä pohdintani tulee yksinomaan minun uteliaasta luonnostani. Olin 17-vuotias ensi kertaa kysyessäni:
Minä sanon, että kahvikuppini on valkoinen. Maailmamme on antanut tuolle värille, jonka näen, nimen valkoinen. Jos kysyn sinulta, minkä värisestä kupista juon kahvia, niin vastaat: ”Valkoisesta.” Mutta näemmekö sen samalla tavoin? Voisiko minun valkoinen kuppini olla sinun silmissäsi punainen, mutta sillä on vain sama nimi? Voisiko olla, että sinun vihreäsi on minun sininen, mutta me molemmat kutsumme sitä vihreäksi? Värisokeat ihmiset kokevat värit toisin kuin ”ei” värisokeat. Tiedämme tämän, koska yleensä heillä on vaikeuksia erottaa värejä toisistaan. Mutta, jospa onkin ihmisiä, jotka näkevät värit eri tavoin, mutta luulevat koko elämänsä näkevänsä ne samoin kuin muut? Voisiko olla, että meillä kaikilla on sama lempiväri, mutta käytämme niistä eri nimiä? Kuinka erilaisia meidän maailmamme voivatkaan olla? Kokemuksetkin samoista tilanteista ovat erilaisia, miksi siis eivät olisi yksityiskohdatkin? On olemassa ihmisiä, jotka kokevat kirjaimet ja sanat väreinä. Kuulevat värejä. Tuntevat makuja. Näkevät musiikkia. Aistit osaavat olla veikeitä. :)
Vai miten tämä sinusta menee?
Haluaisin pyytää sinua käyttämään superhyperloistavaa mielikuvitustasi, ja kuvittelemaan itsellesi jokin aisti, erityinen aisti, jota kenelläkään muulla ei ole. Sellainen aisti, jonka avulla voit aistia B:n lisäksi myös A:n. Silmäsi sijaitsevat päässäsi, samoin kuin korvat, nenä ja suu. Iho on tuntoreseptorimme ja se ympäröi koko kehoa. Voit itse päättää mihin tuon uuden aistisi sijoitat. Minkälainen elin se on ja onko se edes elin. Päätä itse kuvitelmissasi miten se toimii. Muistathan asettaa sen toimimaan eri tavoin kuin jo olemassa olevat aistisi, sillä samalla periaatteella ”vain aivoissa” toimivat aistit eivät paljasta sinulle A:ta. Tämän uuden aistisi tulee toimia jotenkin toisin.
Miltä maailmasi nyt näyttää?
With Love,
Hanna