Haluaisitko olla yhdessä ihmisen kanssa, joka ei rakasta sinua?
Haluaisitko olla yhdessä ihmisen kanssa, joka on rakastunut johonkuhun toiseen kuin sinuun?
Haluaisitko vaatia toista ihmistä jäämään luoksesi, esittämään rakastunutta, vaatia olemaan rakastunut sinuun?
Wow, mikä kysymys.. Jokainen meistä, joka on joskus ollut tilanteessa, jossa se toinen osapuoli on ollut lähdössä - tai lähtemäisillään, on kysynyt tätä itseltään. Jos siis on uskaltanut nähdä oman halunsa ylitse. Tai sen alle.
Haluaisitko itse olla yhdessä ihmisen kanssa, jota sinä et rakasta?
Haluaisitko olla yhdessä jonkun ihmisen kanssa, vaikka rakastaisit jotakuta toista enemmän?
Haluaisitko elää elämäsi "rakkausvarkaana", tietäen, että et pysty antamaan kaikkeasi?
Siinä toinen wow..
Niin, mitä rakkaus merkitsee sinulle? Merkitseekö se loppuikäistä sitoutumista? Nuorena kohdattiin, ihastuttiin ja rakastuttiin. Perustettiin yhteinen koti ja perhe. Rakennettiin uraa ja tehtiin yhdessä. Mutta sitten.. Elämä muuttui, ihmiset muuttuivat. KUULUUKO pariskunnan olla yhdessä ikuisesti, kun yhdessäolosta päätettiin joskus taannoin, noin 20-vuotiaan viisaudella? Tiedettiinkö silloin rakkaudesta? Elämästä? Seksistä? Lapsista? Vanhemmuudesta? Siitä miksi kasvetaan kun tullaan isoksi? Ehkä jotain, mutta ei varmastikaan kaikkea. Ja siinä sitten heittäydyttiin kaikkeen, valtavan vakaviin asioihin, kuten asuntolainoihin ja lapsiin. Asioihin, jotka pitävät yhdessä ja sitovat, ja jotka lisäävät onnen lisäksi suhteelle valtavan painoarvon. Sana "paino" viestii taakasta ja vastuusta. Taloudellinen vastuu onnellisuusvastuun lisäksi. Mitä jos onnellisuus loppuu? Mitä jos onni katoaa matkan varrella? Se saattaa kadota aivan ilman syytäkin, vai voisiko olla, että se olisi osa ihmisen luontoa? Osa sitä muutosta, mikä tapahtuu tässä universumissa jatkuvasti ja koko ajan. Voiko olla, että nuo kaksi nuorta ihmistä olisivat saattaneet kasvaa niin kauas toisistaan, että rakkaus vain katoaa, ilman mitään sen kummempaa syytä? Faktaa on, että ihmisen kaikki solut vaihtuvat 7 vuoden aikana, ihan joka ikinen, luita myöden. 7:ssä vuodessa ihminen on uusiutunut aivan kokonaan. Ja 20 vuodessa kaikki solut ovat vaihtuneet kolmeen kertaan. Miten nuo solut ovat muuttuneet uusiutuessaan? Ovatko ne muuttuneet vai ovatko ne samanlaisia? Jos ihminen uusiutuu fyysisesti, hänen täytyy uusiutua myös sisäisesti, eikö niin?
No mutta, mikäli näin on käynyt, niin tulisiko heidän sitten olla yhdessä? Elää elämää ja jatkaa vain. Lasten vuoksi. Tai sen asuntolainan tai talon vuoksi?
Seuraava WOW kysymys..
Jos tietäisin, että lapseni puoliso rakastaa toista ihmistä enemmän kuin häntä, niin haluaisinko, että lapseni eläisi sellaisen puolison kanssa? Sellaisen, joka ajattelee sitä toista koskettaessaan minun lastani?
Jos tietäisin, että lapseni rakastaa toista ihmistä enemmän kuin puolisoaan, niin neuvoisinko häntä silti jäämään vähemmän onnelliseksi kuin hän voisi olla?
Huh.
Oletko ajatellut.. Kuinka paljon valtauskontomme vaikuttaa valintoihimme ja ajatusmaailmaamme? Kristinusko ja häät ja ikuiset lupaukset alttarilla Jumalan kasvojen edessä. Kunnes kuolema meidät erottaa. WTF? Kuinka kukaan uskaltaa edes luvata kahlita itsensä johonkin niin epävarmaan kuin toiseen ihmiseen? Loppuiäksi? Itsekin tuon tehneenä, 27-vuotiaana, voin kertoa, että tuo ikuisuus sanana jopa kiehtoi ja tuntui uskomattoman hienolta seistä sen takana, luvaten tuon rakkauden kestävän tuulet ja tuiskut ja ylä- ja alamäet. Mutta nyt, tänään.. En mitenkään ymmärrä, kuinka minulla ei edes käynyt mielessä, että rakkaus ei olisi ikuista. Minä luulin, vilpittömästi, että rakkaus ei koskaan mene minusta pois. Olin varma, että rakastaisin aviomiestäni aina, ikuisesti. Mutta, mutta... Nyt, tällä viisaudella, joka minulla nyt on, näen, että pikemminkin olisin voinut luvata jotain tällaista: "Haluan elää elämääni kanssasi tasan niin kauan, kun yhdessä mahdollistamme meille molemmille sopivat suunnitelmat <3 mahdollistaen molempien tasapuolisen onnellisuuden <3 kasvattaen samoin ajatuksin yhteiset lapsemme <3 säilyttäen tämän ihanan seksielämän <3 ja pysyen innovatiivisina ja inspiroivina puolisoina toisillemme <3 ihaillen toinen toisiamme jokaisena päivänä.<3 Ja mikäli mikä tahansa näistä loppuu, <3 tulemme jakamaan omaisuutemme tasapuolisesti <3 ja taaten toistemme toimeentulon tasapuolisesti siihen päivään asti kun lapsemme ovat itsenäisiä olentoja."
Niin. Jotain tuollaista ehkä.. :D Sillä, elämä on elämisen arvoista, eikä rakkaudeton elämä ole OIKEASTI elämisen arvoista. Rakkaus ja onnellisuus ovat hyvän elämän peruspilarit. Luvattu loppuikäinen yhteinen liitto on ehkä kirkon luoma illuusio. Tottakai se on mahdollista, ja hautaan asti on mennyt paljonkin pariskuntia, jotka ovat jo miltei lapsena aloittaneet yhteisen taipaleen. Mutta maailma on muuttunut. Länsimaiset ihmiset osaavat haluta suurempaa tai erilaista, tai jatkuvampaa onnellisuutta, kuin aiemmin. Nykynainen ei tyydy siihen, että "Minulla oli hyvä mies. Se ei koskaan lyönyt." Nykymies ei tyydy siihen, että "Minulla oli hyvä vaimo. Se osasi olla vaiti ja hoiti lapset." Me kaikki haluamme enemmän, me haluamme elämän. Kokemuksia ihmisyydestä. Miehet ja naiset haluavat kokemuksia molemmista "vanhanaikaisesti ajatelluista" miesten ja naisten rooleista. Kokemuksia, yllätyksiä, onnellisuutta, tasapainoa, tasa-arvoa, yksilöllisyyttä, kehitystä. Henkistä yhteyttä.
Rakkaus on kuitenkin ikuista. Myös siellä taustalla, surun ja vihan ja negatiivisten tunteiden taustalla. Sillä ilman onnellisuutta ei olisi onnetonta. Eikä onnellisuutta olisi ilman onnettomuutta.
Viisas erottaa lyhyen hetken lopullisuudesta ja tekee ratkaisut tietäen. Ymmärtäen elämän luonteen. Ja aina seisoen rakkauden puolella.
With Love,
Hanna