Kuka sinä olet? Millaisia ajatuksia tai mielipiteitä sinulla on aiheesta, että miten sinusta tuli juuri sinä? Sinun ammattisi, sinun perheesi, sinun luonteesi, sinun mielipiteesi, sinun ajatuksesi? Millä perusteella teet päätöksiä?
Synnyit, kasvoit, kävit koulua, opiskelit jotain, rakastuit ja elit elämää - ja nyt olet sinä. Ja silti olet illuusio. Tutkitaanpa tätä prosessia vähän.
Synnyit. Olet ensinnäkin kahden yksittäisen solun lopputulos. Nuo kaksi solua törmäsivät sattumalta toisiinsa syystä, jota emme oikeastaan tiedä. Tälle ilmiölle ei ole selitystä, miksi ne tekevät niin, sillä ne vain tekevät niin jos vain osuvat samaan paikkaan. Voimme tutkia, miten se on mahdollista, että ne voivat tehdä niin, mutta miksi ne sitten niin tekevät - se on arvoitus. Äitisi munasolu otti isäsi siitiösolun vastaan, sisäänsä. Ja siitä sinä aloit. Nuo kaksi solua muodostivat sinun dna:si, joka tarkoittaa mm. täydellistä informaatiota ihmisen rakentamisesta, piirustukset kehostasi, ulkonäöstäsi, pituudestasi, silmiesi väristä, pikkuruisten sormiesi muodoista alkaen nenäsi muotoon. Nuo kaksi solua yhdessä sisälsivät piirustukset ja suunnitelman, kuinka toteuttaa kaikki tarvittavat sisäelimet, sydän, jotta voit elää, keuhkot, jotta voit hengittää, maksa ja munuaiset, jotta elimistösi pysyisi puhtaana. Veresi puna- ja valkosoluineen. Jos alat luettelemaan kaikkea, mitä sinussa on, niin huomaat, että tämä lista on loputon. Nuo kaksi mikroskooppisen pientä solua sisälsivät piirustukset ihostasi, silmistäsi, korvistasi, nenästäsi, suustasi ja aivoistasi. Eli - nuo kaksi solua sisälsivät informaation, kuinka kaikki nuo miljoonat asiat yhdistyvät erilaisten järjestelmien kera toimivaksi yksiköksi, joka voi tuntea ja kokea erilaisia asioita. Sinä.
Toisin sanoen - mikäli synnyit elävänä - sinulla on nyt mahdollisuus olla olento tässä maailmassa. Voimme tutkia hamaan tappiin asti ihmisen kehittymiskaarta kahdesta solusta kokonaiseksi systeemiksi. Missä vaiheessa alkiolla on sitä ja tätä, sydän, silmät ja suu. Mutta missä kohtaa se elämä sitten astuu tuohon hassulta ötökältä näyttävään kasvaimeen? Vai meneekö se toisinpäin? Sillä eihän kaksi syöpäsoluakaan ja niiden rakentama kasvain ole elävä, tietoinen kokonaisuus, eikä sellaista siihen koskaan "tule". Jokin elementti sai nuo kaksi solua kasvamaan juuri oikeassa järjestyksessä, juuri oikeanlaiseksi, ihmiseksi. Eli, jos tuon kasvaimen fyysinen olemus poistetaan kuvasta, niin poistuiko kuvasta ihan kaikki? Ei. Jäljelle jää vielä se koko prosessin käynnistävä energia, joka on ympärillämme joka puolella. Sillä ilman elämän energiaa ei mikään olento voi olla elävä. Ei yksikään kasvi, ei eläin, eikä ihminen. Miksi sitä sitten kutsuisi? Päätän kutsua sitä tässä artikkelissa valoksi, johtuen tästä tiedeartikkelista. Lukaisepa se nyt saman tien ja jatketaan sitten.
Tehdään maallikon oletus, että tuo valo viittaa siihen elämän ominaisuuteen. Siihen, että tuo solujen kasautuma, kasvain, sitten valmistuttuaan todellakin hengittää. Ehkä tuo valo myös aiheuttaa kaikkien ihmisen elintoimintojen käynnistymisen ja niiden käynnissä pysymisen. Mehän tiedämme, että meillä on immuunipuolustus, joka toimii joka hetki, halusimme tai emme. Aivan samoin kuin hengittämisemme, sekin kulkee jatkuvasti, ilman meidän sekaantumistamme asiaan. Hengittämisemme me voimme tuntea fyysisesti ja huomata siitä asioita, esimerkiksi sen kiihtymisen tai rauhoittumisen. Mutta vaikka immuunipuolustusjärjestelmämme työskentelee ja tasapainottaa meitä jatkuvasti, jokaisena hetkenä ja sekuntina, meillä ei ole mitään mahdollisuutta sitä huomata fyysisesti. Oletetaan siis, että tuo valo on se, joka käynnistää ja ylläpitää kaikkia autonomisia toimintoja meissä. Ja että jos poistaisimme kuvasta fyysisen olomuodon, jäljelle jäisi vain tuo valo.
No, kun nämä kaksi elementtiä ovat samassa paketissa samassa olennossa, se tarkoittaa, että tuon olennon järjestelmät toimivat ellei jopa täydellisesti, niin ainakin hyvin. Tuon olennon autonomiset toiminnot pelittävät loistavasti, eikä sen tarvitse itse pitää huolta verenkierrosta tai ruuansulatuksesta tai hormonaalisista jutuista. Sen olennon ei tarvitse murehtia täysikokoiseksi kasvamisesta syntymän jälkeen. Sen ei tarvitse murehtia, että jaksaako sydän lyödä riittävän usein sillä aikaa kun hän sulkee silmänsä ja nukkuu. Sen olennon ei tarvitse käynnistää aivojaan tai elintoimintojaan aina herätessään, vaan kaikki hoituu. Ihan helvetin hankalaa ja aikaa vievää olisi aamuisin säätää itse kaikki kohdilleen. Autonomiset toiminnot siis tavallaan hoitavat häntä jatkuvasti, ja hän voi keskittyä aivan muihin asioihin.
Millainen tuo olento sitten on syntyessään? Valmiiksi täynnä solujen viisautta, johdatettuna valmiina fyysiseen elämään. Sisältäen valon, joka vie hänet tähän maailmaan, tämän kehon avulla. Tuo valo ei kuitenkaan ole vain "polttoaine", vaikka tuota olentoa pitääkin käynnissä, vaan ehkä se on tietoisuus, joka on rakentanut itse itsensä ihmiseksi ja sitten kokee elämää tuon fyysisen kehon kautta, järjestäen kaikki koetut asiat "pankkiin", jonka nimi on aivot. Aivoihin, jotka myös toimivat hyvinkin autonomisesti, lähinnä rekisteröiden tuntemuksia, lajitellen ja säilöen.
Syntymä. Puristus. Paine. Hapen vähyys. Keuhkojen väylien aukeaminen, käyttöön otto. Ensimmäinen henkäys. Ensimmäinen ääni. Ensimmäinen tunne ilmasta. Ensimmäinen tunne lämpötilasta. Ensimmäinen pilkahdus valosta. Pois kohdun pimeydestä. Ensimmäinen kosketus iholla. Ensimmäinen syli. Ensimmäinen katsekontakti. Ensimmäinen rakkaus. Nämä ovat ensimmäiset siveltimen jäljet, joita elämä alkaa maalaamaan tähän olentoon. Tuon "valon" kohtaaman fyysisen maailman rekisteröinti on alkanut.
Jokainen aistimus on suggestio. Ja jokaiseen suggestioon muodostuu reaktio.
Kun vauva aistii kylmää - joka ei ole sen keholle miellyttävää - reaktio on itku.
Aikuinen siirtyy lämpimämpään paikkaan, tai laittaa lisää vaatteita päälle.
Kun vauva aistii nälkää - joka ei ole keholle miellyttävää - reaktio on itku.
Aikuisena sitä vain hakee jotain syötävää.
Kun vauva kokee kipua - joka ei ole keholle miellyttävää - reaktio on itku.
Aikuisena osaamme jo välttää tilanteita, jotka aiheuttavat kipua. Mutta kyllä aikuiseltakin saattaa päästä itku silloin tällöin.
Kun vauva aistii rakkautta - joka taas on keholle miellyttävää - reaktio on hymy.
Aikuisena sama.
Näin tietoisuus alkaa kehittymään tässä ihmiskunnassa toimivaksi yksilöksi, keräten aivan jokaikisen aistimuksen ja tapahtuman siihen tietopankkiin, nimeltä aivot. Ja minä väitän, että kaikki nuo kaikki aistimukset ovat suggestioita. Sanotaan, että ihminen on suggestioherkkä olento, mutta totuus on, että ihminen ei ole pelkästään "herkkä" suggestioille. Vaan kaikkien suggestioiden yhteissumma. Ja koska kaikki tuntemukset ja kokemukset ovat suggestioita, niin me olemme pelkkä suggestioiden sekamelskan lopputulema.
En varmaankaan pysty mitenkään pukemaan sanoiksi, sitä mitä nyt haluaisin sanoa, sillä sanat ovat niin, niin kömpelöitä kuvaamaan nyt sitä ydintä, mitä tarkoitan. Mutta haluan yrittää kuitenkin. Yritetäänpä toiselta kantilta..
Kun lapsi syntyy tähän maailmaan ja johonkin perheeseen, tuo perhe on jo suggestio. Tuon perheen arvot ja olosuhteet, ihmisuhteet ja asenteet elämään ovat suggestio. Alkaen vanhempien onnesta, ilosta, tasapainosta. Vanhempien arjesta, vanhempien ammateista, isovanhempien olemassaolosta tai "ei olemassaolosta", kodin ilmapiiristä. Vanhempien sanoista ja tavoista vanhempien kaikkiin reaktioihin ja mikroilmeisiin asti. Mitä isommaksi kasvamme, sen paremmin opimme tulkitsemaan ympärillämme olevia ihmisiä, ja jo lapsena osaamme lukea vanhempiemme ja sisarustemme piilotettuja reaktioita. Nuo reaktiot toimivat meille suggestioina, joita emme voi mitenkään välttää. Me taas reagoimme niihin ja muodostamme omaa minuutta, jota taas kuljetamme kehomme kanssa kulkiessamme ympäristössämme - antaen suggestioita muille ihmisille - ja reagoiden kaikilta muilta saamiimme suggestioihin. Voin katsoa elämää siltä suunnalta, että kaikki tapahtumat antavat minulle suggestion, jonka avulla tunnistan itseni, tai asioita itsessäni. Muu maailma on siis minulle ikään kuin peili, jonka kautta näen itseni, sitä maailmaa myötäillen tai vastustaen.
Mutta - mikä suggestio on sitten totta ja mikä ei?
Jos äitini kertoo minulle kuinka kauheita miehet ovat, niin onko se totta?
Jos isäni kertoo minulle, että naisen paikka on kotona, niin onko se totta?
Jos vanhempani ovat ylpeitä kauniista ja kalliista kodistaan, niin onko se totta tai tärkeää?
Jos isoäitini tuo minulle lahjaksi Gantin vaatteita, niin onko se totta tai tärkeää?
Jos isosiskoni marssii Greenpeacen paidassa, niin onko se totta tai tärkeää?
Jos isosveljeni kieltäytyy armeijasta, niin onko se totta tai tärkeää?
Jos pikkusiskoni on vegaani ja tuomitsee minua lihan syömisestä, niin onko se totta tai tärkeää?
Jos opiskelen lääkäriksi, niin onko kaikki oppimani totta?
Jos opiskelen toimittajaksi, niin onko kaikki oppimani totta?
Jos menen opiskelemaan psykiatriksi, niin onko kaikki oppimani totta?
Tiesitkö, että - kun ihmiselle annetaan suggestioita tarkoituksella, kuten terapiassa tehdään - niin suggestiot toimivat hyvin eri tavoin eri tilanteissa. Jos ihminen on syvästi rentoutuneessa tilassa, niin ns. suorat suggestiot menevat perille ja osuvat maaliin. Tässä karrikoitu esimerkki: Oletetaan, että minulle tulisi naisasiakas, jolla on ulkonäköön liittyvä ongelma. Hän kokee itsensä rumaksi. Kun asiakas on rentoutunut tilaan, jossa aivoissa vallitsee theta- ja delta-aivoaaltoja, niin voin yksinkertaisesti sanoa hänelle, että "Olet kaunis" - ja tuo suggestio menee alitajuntaan ja korjaa tälle asiakkaalle epämukavaa ajatusmaailmaa. Jos taas asiakas on vielä alfa-tilassa, eli lähempänä virkeää valvetilaa, minun tulee käyttää metaforallisempaa kieltä. Voin esimerkiksi luoda tarinan, jossa "ihana prinssi rakastuu kauniiseen naiseen" ja liittää hänet tähän tarinaan siksi kauniiksi naiseksi yhdistämällä tuon kauniin naisen saman ammatin edustajaksi kuin hänkin on, lisäten ehkä muutaman muunkin yhdistävän tekijän. Ja näin alitajunta hyväksyy tuon tarinan suggestiona. Hyvin karrikoitu ja riisuttu esimerkki, eli anteeksi siitä. Niin.. miten otamme beta-tilassa vastaan suggestioita? Olemme valvetilassa herkimmillämme aistimaan nimenomaan niitä huomaamattomimpia, sanattomia, alitajuisia ehdotuksia itsemme suhteen, elämämme suhteen ja nielaisemme ne kaikki kokonaisina möykkyinä. Minäkuvamme rakentuu pikkuhiljaa, joka päivä, täysin huomaamattamme. Ja nyt kysynkin - onko se kaikki totta? Onko se kaikki totta, mitä koemme? Varsinkin, jos emme edes huomioi näitä suggestioita tietoisesti? Olet varmasti joskus ollut tilanteessa, jossa tunnet kuuluvasi väärään paikkaan? Olet tuolloin ollut keskellä erilaisia, ristiriitaisia ja ehkä jopa sanattomia suggestioita, joita aistit ympärilläsi.
Ja toinen kysymys.. Koska saamme näitä suggestioita eniten tietenkin toisilta ihmisiltä - jotka ovat saaneet suggestioita koko elämänsä muilta ihmisiltä ja joiden minäkuva ja mielipiteet rakentuvat kaikkien muiden, meille tuntemattomien ihmisten mielipiteisiin ja suggestioihin -niin miten tämä maailma voisi mitenkään olla totta? Miten mikään kommentti tai mielipide voisi olla totuus? Sillä meidän kaikkien mielipiteitä sävyttävät kaikki keräämämme suggestiot.
Olen halunnut yrittää kajota tähän aiheeseen jo aiemminkin, mutta koska tämä on niin, niin kaiken kattavan laaja asia edes yrittää selittää ymmärrettävästi, niin en ole aikaisemmin siihen kyennyt. Tämä kirjoitus kirposi facebookissa käymästäni keskustelusta niinkin ajankohtaisesta aiheesta kuin Covid-19 rokotteiden tarpeellisuudesta ja vaarallisuudesta, jossa minullakin on mielipide. Ehkä varovainen, mutta mielipide kuitenkin. Ja katson tätä kysymystä itse asiassa vähän kauempaa. En lähesty tätä kysymystä - ottaako rokote vai ei - vain punniten faktoja erilaisista artikkeleista tai näiden artikkeleiden ja tutkimusten kirjoittajien asiantuntijuutta punniten, vaan myös näiden faktojen antajien taustoista käsin. Sillä me kaikki olemme kasvaneet kiinni meille opetettuihin asioihin.
Kun lääkäri sanoo, että "rokotteet ovat riittävän turvallisia", tulee ymmärtää se, että tuo lääkäri on kasvanut nykylääketieteen maailmaan. Hänellä ei ole lupaa kyseenalaistaa tieteellisiä faktoja, eikä hänellä ole lupa hyväksyä mitään muita hoitokeinoja, kuin mitä FDA&VALVIRA&kumppanit ovat hänelle suoneet. Hän EI siis saa kertoa, kuinka mielen avulla voi saavuttaa hyviä tuloksia. Hän ei saa kertoa kenellekään, että esimerkiksi hypnoosilla tai psykoterapialla olisi mahdollista tehostaa hänen määräämiensä lääkkeiden vaikutusta. Hänellä on selvät ohjeistukset, minkälaisia mielipiteitä hän saa omata ja mitä saa sanoa ääneen. Hänen tietoisuutensa on ohjelmoitunut lapsesta asti, ensin arvostamaan lääkäreitä ja ehkä myöskin tuosta työstä saatavaa tilipussia. Sitten hän on hakeutunut koulutukseen ja saanut aimo annoksen tiedettä ja teoriaa. Ja mikäli hän ei ole avoin ihmisyyden ihmeille, joita minä taas näen joka päivä, niin hän on saanut näiden kaikkien suggestioiden kautta minulle riittämättömän ja liian kapean näkemyksen. Joten minä tietoisesti ja mielelläni kuuntelen sen toisenkin kannan, vaikkakin se toinen kanta ei välttämättä sisällä varsinaista asiantuntijuutta. Se saattaa sisältää kuitenkin tietoa. Tietoa, jota en olisi voinut muutoin saada.
Miten sitten tehdä päätös, ottaako rokote vai ei? Venäjä on juuri saanut valmiiksi ensimmäisen Covid-19 virusrokotteen ja EU:kin on sitoutunut ostamaan sitä. Saammeko me siitä tietoa, onko tuo rokote testattu ja miten? Eläimillä ja ihmisillä? Tuloksia, onko heitä? Onko tuo rokote perinteinen rokote vai DNA tai RNA-rokote? Mistä saisimme yleistietoa DNA- ja RNA- rokotteista ylipäänsä? Haitat ja riskit? Ja tiedämmekö me edes Covid-19 viruksesta tarpeeksi? Sen hoidosta alkaa nyt kuulua soraisia ääniä.. Onko se keuhkokuume vai veritukoksia aiheuttava komplikaatio?
Se nyt vain on niin, että tämä koronauutisointi paljastaa juurikin kaiken sen, miksi olen tämän artikkelin kirjoittanut. Toimittajat ja lääkärit kirjoittavat sitä sun tätä ja totuutta on mahdoton löytää. Jopa kysymykset, joita päässäni pyörivät, saattavat perustua pelkälle illuusiolle.
Ja kun näen ihmisen, joka kallistuu selkeällä mielipiteellä mihin tahansa suuntaan, saan vilunväreitä. Ihminen, joka väittää tietävänsä varmaksi minkä tahansa faktan, koski se sitten covid-19 virusta, rokotteita ylipäätään, tai Bill Gatesia, tai ilmastonmuutosta, on pelottava. Ihminen, joka teilaa ylimielisesti kaikki hänen uskomusjärjestelmäänsä vastaan puhuvat argumentit, on pelottava. Itsekin omaan hetkittäin vahvoja hetkiä, ajatellen olevani oikeassa. Mutta kun kukaan ei ole. KUKAAN EI VOI TIETÄÄ. I´m sorry. Ja kun meillä ihmisinä vielä on olemassa omat taustamme, meille tärkeät yhteisöt, joissa haluamme olla mukana, omat toimeentulomme, omat imagomme ja egomme, niin me emme edes itse VOI NÄHDÄ miksi olemme jotain mieltä.
Meitä johdattelevat jatkuvasti meille itsellemme näkymättömät motiivit. Se on osa ihmisyyttä ja tämä maailma rakentuu sille. Meillä kaikilla on tarve ja halu saada elämäämme juuri sellaisia ihmisiä kuin haluamme, sellainen elintaso kuin haluamme, sellainen elämä, mikä tuntuu hyvältä. Ja sen mukaan me yleensä toimimme.
Ehkä se on se, mistä Buddha puhuu. Desire. Ehkä siitä meidän tulisi osata päästää oikealla tavalla irti, ja vain nauttia sen antamasta ilosta ja hyvästä. Sillä ilman sitä me emme voi olla ihmisiä. Ja kaikenlainen tuomitseminen on turhaa. Sillä kaikki tekevät parhaansa ja haluavat hyvää. Myönnetään, yleensä ensimmäisenä itselle, mutta myös muille.
Ehkä meidän tulisi vain luottaa siihen valoon. Jos se kerran osasi rakentaa meidät, tämän ihmeellisen systeeminkin - ihmisolennon, mitä ihminen ei tule koskaan onnistumaan kopioimaan - niin eiköhän se valo meissä tiedä miten tehdä päätöksiä ja mihin uskoa.
Jälleen kohtaan sloganin, jota rakastin jo nuorena höpönä: "Kun tiedät, ettet tiedä mitään, tiedät enemmän kuin se, joka ei tiedä, ettei tiedä mitään."
With Love,
Hanna