Koronaviruksen aiheuttama pandemia on valtaamassa nyt myös Suomea. Olemme saaneet seurata, kuinka muissa maissa taistelu on rankkaa, kallista ja jotenkin.. sanoisiko jopa epäinhimillistä. Terveydenhoitohenkilökunta tulee olemaan kovilla. Voin vain toivoa heille voimia, niinkuin myös kaikille tulevina viikkoina omaisiaan menettäville. Menetykset eivät rajoitu rakkaisiin, vaan monen perusturvallisuus on riskin alla, tai ehkä jopa jo menetetty.
Tämä on tavallaan mielenkiintoista aikaa. Tulemme jäämään historiaan sukupolvena ja maailmantaloutena, joka otti vastaan uuden koronaviruksen. On mielenkiintoista nähdä, kuinka nyt jyvät erottuvat akanoista. Selviääkö Suomi kärjessä sekä inhimillisyyden, että talouden mittareilla. Naisviisikko Sanna Marinin johdolla on uskomattoman koetuksen keskellä. On kovin mielenkiintoista nähdä yksilötasolla ihmisten niin, niin erilaisia reaktioita tapahtumien pamahtaessa heidän elämäänsä. Nämä yksilötason reaktiot yhdessä muodostavat ensin pienen yhteisön reaktion. Yhteisöjen reaktiot vaikuttavat taas isompien yhteisöjen ja valtioiden reaktioihin. Näihin reaktioihin vaikuttavat niin monet seikat, kulttuuri, ikä, asema, uskonto, kotimaa, historia.
Täytyy sanoa, että olen kiitollinen siitä, että asun Suomessa. Sanna Marinin hallitus ja Sauli Niinistö ovat kovan paineen alla juuri nyt - ja tulevat olemaankin vielä pitkään. Oppositiopuolueet ovat hiljentyneet, mutta ei ole epäilystäkään, etteivätkö ne iskisi kritiikillään pandemian jälkimainingeissa. Politiikka kun vain toimii niin, että kannatusluvut ovat aatteille yleensä päällimmäisenä. Juuri nyt hallitus tekee kuitenkin niin hyvää työtä, että hiljaisuus on vallannut Suomen politiikan. Saulilla saattaa myös olla sormensa pelissä, vakaana isähahmona hän on ehkä laittanut soraäänisimmät mukulat jäähylle tämän pandemian ajaksi. Juuri nyt me kansalaiset saamme tuntea pitkästä aikaa, että olemme yhtä. Yli puoluerajojen. Suomi reagoi tähän pandemiaan nyt yhtenäisenä rintamana.
Kaikkien meidän eri kansallisuuksien yhteiset reaktiot vaikuttavat näin koko ihmiskunnan muutokseen. Ihmiskunta muuttuu. Minun ikäisteni aikana ei ole ollut tällaista pandemiaa, joten emme pysty mitenkään arvioimaan lopputulosta. Pandemioiden historiaa kun katselee, niin kysymyksessä on seuraavanlaisia vuosilukuja: "Ryssänkuume" 1889-1890, Espanjantauti 1918-20, Aasialainen 1957-58, Hongkongilainen 1968-69. Aikaisemmistakin pandemioista on tietoa, mutta en usko, että niistä olisi minkäänlaista vakuuttavaa tilastotietoa, joka auttaisi meitä tänään. Nuo vuosiluvut tarkoittavat, että edellisistä pandemioista on TODELLA paljon aikaa. Ajat ovat erilaiset ja ihmisten kanssakäyminen on aivan erilaista. Maailma on globaali. Espanjantaudin aikaan, joka ymmärtääkseni pahiten näistä riehui myös Suomessa, tuskin löytyi montaakaan lentoaan tai lomamatkaansa menettänyttä suomalaista.. :) Meillä täällä Suomessa ei ole - eikä voikaan olla - minkäänlaista kokemusta pandemian hillitsemiseen tai minkäänlaista käsitystä sen aiheuttamiin ruuhkautumisiin sairaaloissa. Voimme vain luottaa siihen, että kaikki tekevät parhaansa.
Kuolemanpelko
Tulemme kohtaamaan sairastumisia, kuolemia, surua ja pelkoa. Sairauden ja kuoleman kohtaaminen on täällä länsimaissa valtavan suuri ja voimakas tapahtuma. Kuinka moni meistä on nähnyt kuoleman tai kuolleen ihmisen? Ja jos näin on käynyt, kuinka moni puhuu asiasta? Ja kuinka moni traumatisoitui? Kuolemasta ei voi puhua. Kuolleista ei saa puhua pahaa. Kuolema on meidän yhteiskunnassamme kuin rangaistus tai kaiken loppu, hirvittävä kohtalo ja sitä vältetään mahdollisimman pitkään. Ei siksi, että haluaisimme elää, vaan siksi, ettemme haluaisi kuolla. Koska pelkäämme kuolemista enemmän kuin mitään muuta. Voimme vain aavistella, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Valtauskontomme on kyllästänyt hengitysilmamme tuomiopäivällä. Emme pysty välttämään kuoleman pelkoa, sillä olemme saaneet sen jo äidinmaidossa. Niinkuin sen poliisin pelonkin. Kun poliisi pysäyttää sinut, pyytää näyttämään ajokorttia ja puhaltamaan pilliin - niin yritäpä tehdä se niin, että pulssisi ei lainkaan nousisi. Tai ettei mielessäsi kävisi hassuja ajatuksia, että edellispäivänä nautittu viinilasi saattaisi väräyttää mittaria. Et saa kuolemanpelkoa itsestäsi irti pesemällä, et terapiassa, et millään, varsinkin jos valitset olla kristitty. Tuomiopäivä, helvetti, taivas ja Pyhä Pietari taivaan portilla syntisiä odottamassa ovat osa sinua, halusit sitä tai et. Se on sinun systeemissäsi. Ja siksi meidän on vaikeaa kohdata omaa tai läheisen kuolemaa, koska pelkäämme seurauksia. Seurauksia, joita ei kukaan voi tietää, sillä tuomio on langetettu joka tapauksessa, raamatun antamalla varmuudella. En kiellä, uskontomme voi antaa joillekin turvaa ja uskoa kuoleman jälkeiseen elämäänkin. Riippuen siitä, mitä kohtia raamatusta haluaa lukea. Mikäli Jeesuksen uhraukset ja anteeksianto kaikista synneistä on päällimmäisenä tekstinä, niin silloinhan kaikki on hyvin. Olet voinut tehdä elämässäsi ihan mitä vain, eikä tarvitse edes katua, synnit on taputeltu Jeesuksen toimesta. Tosin, Jeesus kuoli sinun takiasi, joten olet omalta osaltasi syyllinen tuohon Jeesuksen traagiseen ja kivuliaaseen kuolemaan..
Läheisen tai oma kuolema ja elämän taakse jättäminen ovat valtavia asioita, joihin liittyy todella monitahoisia tunteita ja ajatuksia. En siis syytä uskontojamme kaikesta kuolemanpelosta, mutta huomaan tätä kirjoittaessani, että sanoin on todella vaikeaa ilmaista omaa niin, niin monitahoista näkemystä. Sanat ovat kovin kömpelöitä kuvaamaan tunteita. Tottakai kuoleman lähestyessä, mielessä on miljoona muutakin ajatusta. Läheisten kaipaaminen, rakkaista luopuminen, ehkä paljon huolta ja murhetta.
Kuolema tulee nyt väistämättä lähemmäs meitä. Kuolema on yhtä luonnollinen asia, kuin syntymä. Samoin kuin tuleva äiti pelkää synnytystuskia, elävä ihminen pelkää kuolemisen kipua. Onko kuolemassa muuta pelättävää? Syntymä ja kuolema ovat toistensa vastakohtina ainoat asiat elämässä, jotka me kaikki joka tapauksessa koemme. Kuolemasta on tehty yhteiskunnassamme valtavan rajoittava elementti, pelolla hunnutettu visio, josta kukaan ei voi tietää yhtään mitään. Viisaat sanovat, että kuolemaa kannattaisi mietiskellä. Rauhassa, itsekseen. Kysyä itseltä kysymyksiä, nähdä näiden kysymysten ja vastausten taakse, syvemmälle. Kuolemanpelko voi olla jopa este täydesti elämiselle. Ehkä saamme nyt koronan myötä mahdollisuuden ottaa kuolema lähelle ja muodostaa siitä uudenlainen ajatus ja tunne. Jotta voisimme elää elämää juuri nyt ja itse joskus tulevaisuudessa lähteä rauhallisemmin mielin. Ja toki, jotta voisimme olla avuksi tai tueksi läheiselle tai vaikka tuntemattomalle. Pystyn auttamaan hypnoosin avulla tällaisia pelkoja ja elämää haittaavia tunteita. Hypnoosi on toimiessaan todella nopea keino saada elämä raiteilleen ja vakaaksi. Surun hallinta on tärkeää, sillä elämä jatkuu niillä, jotka eivät vielä kuole!
Hannan hajatelma:
Mitä eroa on sanoilla "elävä" ja "kuoleva"? Vai voisiko olla, että ne ovat sama asia?
Vaikeiden tilanteiden kohtaaminen
Koronaan sairastuneen lähelle ei kukaan halua mennä, tietenkään! Koska se tarttuu. Mutta, onko siinä kaikki? Onko se ainoa syy, miksi sairastunutta lähelle ei haluaisi mennä? Voisiko olla, että sairastunut on vaikeaa kohdata, koska oma suhtautuminen kuolemaan ja kärsimykseen on kivulias? Ehkä et tietäisi mitä sanoa. Ehkä et tietäisi miten käyttäytyä. Olen itse kohdannut sairastuneita ihmisiä - en koronaan - mutta muihin vielä kohtalokkaampiin sairauksiin. Lopullisiin. Jos minun tulisi antaa onnistuneelle kohtaamiselle jokin sana, joka sitä kuvaisi, se olisi - RAUHA. Mikäli joudut nyt tässä pandemian edetessä tilanteeseen, jossa läheisesi on sairastunut vakavasti, niin tiedä tämä: Sinun ei tarvitse sanoa mitään. Sinun tarvitsee vain olla rauhallinen.
Jos minä olen rauha, myötätuntoinen rauha.. vähän niinkuin vahva seinä, johon sairastunut voi nojata maalatessaan kuvaansa tunteistaan ja ajatuksistaan.. niin nuo ajatukset ja sanat ovat vähän niinkuin laineita, jotka vaimenevat ja laantuvat , muuttavat suuntaa osuessaan laituriin. Tätä on kovin vaikeaa selittää, mutta niin usein olen nähnyt hyväksymisen alkavan. Tämä rauha on itse asiassa sairastuneessa itsessä, vaikka sitä ei edes näkyisi. Minä olen vain se peili, johon pinnan laineet osuvat, ja rauha minussa ja sairastuneessa ikäänkuin yhdistyvät. Minä vain kuuntelen, olen läsnä ja näen, kuinka sairastuneen ihmisen oma viisaus nousee pintaan. Useimmiten hän sanoo itse ne viisaimmat sanat - minulle tietenkin, mutta kuitenkin itselleen. Sillä sitähän me kaikki olemme toinen toisillemme, elämän peilejä. Tätä samaa rauhaa välittävät kaikki sairaanhoitajat, lääkärit ja hoitavat henkilöt. Lääkärit joutuvat kuitenkin usein olemaan niitä "huonojen uutisten" jakajia, joten heidän tulisi pystyä välittämään järkkymätöntä rauhaa. Toivon todella, että Suomen sairaaloiden hoitohenkilökunta jaksaa tämän pandemian keskellä. Olla rauha.
Eräs ystäväni menetti aviomiehensä jo ennen keski-ikää. Hänen jäätyään yksin, hän jäi kuitenkin vielä enemmän yksin menettäessään siinä samassa parhaan ja pitkäaikaisimman ystävänsä. Tämä ystävä ei pystynyt kohtaamaan hänen suruaan ja tilanne verhoutui arjen kiireisiin, vastaamattomiin viesteihin ja tapaamisiin, joita ei koskaan tullut.
Voisin nyt kirjoittaa pitkän analyysin siitä aiheesta, mitä sinun aivoissasi ja kehossasi tapahtuu, kun kohtaat toiseen ihmisen vaikeassa tilanteessa. Kuinka mantelitumakkeesi toimii ja kuinka aivolisäke tekee vastavuoroista yhteistyötä hermostosi kanssa toteuttaakseen sinulle juuri sen tunteen, jota sitten tunnet. Mutta siitä analyysistä tulisi kovin pitkä ja kuivakiskoinen. Mieluummin kerron, että mitä todennäköisimmin voimakkain ajatuksesi on: "Kumpa tuo ei koskaan tapahtuisi minulle!" Syy, miksi saatat kokea tilanteen haastavaksi tai kiusalliseksi sinulle, on tuo ajatus. Syyllisyys iskee. Tunne ja pelko siitä, että tuo itsekäs ajatuksesi välittyisi ikäänkuin puhekuplana yläpuolellasi. Saatat tuntea myötätuntoa ja jopa sääliä, ja samaan aikaan tunnet (pikemminkin kuin ajattelisit), että et haluaisi tuntea sääliä, sillä et sitä itse keneltäkään haluaisi. Ja reaktiosi tuohon ristiriitaan on kiusaantuminen. Tuohon kiusaantumisen tunteeseen vaikuttaa enemmän kuin mikään muu - tottakai kaikki aikaisemmat kokemuksesi, sinussa olevat uskomukset sairastamisen kauheudesta, sinun oma elämäntilanteesi ja sinun kaikki pelkosi. Kun tilanne sitten on ohi, voit ajatella ajatuksiasi rauhassa, pelkäämättä niiden paljastumista, eikä sinun tarvitse enää pelätä mahdollisia sammakoita loikkimassa ulos suustasi.
Muista, että tuollainen tilanne on todiste ihmisyydestäsi. Tuollaiset tunteet ovat täysin luonnollisia. Sinun kuuluukin reagoida tunteilla tilanteisiin, ja olisi kovin kummallista, mikäli nuo tunteet eivät aiheuttaisi sinulla mitään ajatuksia. Sinä olet olento, jonka yksi ominaisuus ovat tunteet ja ajatukset. Olisi myös kovin kummallista, mikäli voimakkain ajatuksesi olisi päinvastainen: "Vau, minäkin haluan tuon!" Tunne siis tunteesi ja ajattele ajatuksesi juuri siten, miten ne tulevat. Siirry mahdollisimman pian "tarkkailijan" rooliin, ja huomaa omat tunteesi, ajatuksesi ja reaktiosi. Ja huomaa kuinka rauha asettuu tilanteeseen. Saatat huomata sanovasi: "Anteeksi, olen pahoillani. Toivon etten juuri nyt sanoisi sinulle mitään sopimatonta, sillä en ole itse koskaan ollut vastaavassa tilanteessa. Toivottavasti ymmärrät." Tuollainen lause vapauttaa kaiken jännityksen kiusallisessa tilanteessa, ja rauha valtaa teidät molemmat. Sinä voit rauhassa kuunnella ja sanoa asioita, sillä olette vapauttaneet sinut mahdollisesta munauksesta. Tuo toinen ihminen on saanut vapautuksen avata omaa tilannettaan juuri hänen sanoillaan, sillä tilanteessa ei ole mitään odotuksia. Vain vapaus ja rauha. Tila myötätunnolle, jota me kaikki tarvitsemme. <3
Toivon teille kaikille Withlove.fi:n asiakkaille mahdollisimman mukavaa ja sujuvaa arkea tässä erikoisessa tilanteessa. Tehdään yhdessä kansakuntana töitä, jotta maailmantilanne rauhoittuisi mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman vähin vahingoin. Jotkut meistä joutuvat tekemään ja uhraamaan elämästään enemmän ja jotkut vähemmän. Mutta yhdessä me pystymme ihmeisiin, ja voimme jäädä historian kirjoihin kansakuntana, joka kriisin kohdatessaan yhdistyi syvemmin.
Pidetään huolta toisistamme. Otetaan oikeaan käteen kattilallinen myötätuntoa ja vasempaan kauhallinen huumoria!
Pysytään terveinä ja huolehditaan toisistamme!
With Love,
Hanna