IBD – HUPSIS JA BYE BYE! <3

Päivitetty: 21. loka 2019

Niin kuin meillä kaikilla on omat stressimme, minullakin on omani. Tammikuussa 2018 olin väsähtämäisilläni vuosia kestäneeseen stressiin ja lopputulemana siitä minulla puhkesi sairaus nimeltä IBD.


IBD on autoimmuunisairaus, joka kaltaisia ovat mm. Chronin tauti, keliakia, allergiat, 1 tyypin diabetes jne. IBD tarkoittaa siis paksusuolessa olevan pinnan kroonista tulehdusta. Säästääkseni sinua, rakas lukija, en halua mennä tässä tekstissäni yksityiskohtiin sairastuessani :D, mutta kerron lopputuloksen – 4 viikossa laihduin 8 kiloa ja olin ihonväriltäni muuttunut harmaaksi ja kalpeaksi. Jopa matka olohuoneesta wc:hen oli niin raskas suoritus, että jouduin lepäämään wc:ssä hetken, että jaksoin kävellä takaisin olohuoneeseen. Ainoa tapa selvitä päivästä oli ollen sekä syömättä, että juomatta, sillä suolistoni oli kuin suora putki ilman minkäänlaista mutkaa. En tiennyt, että niin voi edes olla. Tuo sairastaminen ja epätietoisuus veivät kaikki voimani ja taistelu tutkimuksiin pääsystä oli kova. Jouduin ravistelemaan muutamiakin lääkäreitä, jotta saisin lähetteen TYKS:iin. Diagnoosiksi tuolle kauhealle ajanjaksolle, yhteensä 6 viikkoa, tuli sitten IBD. Lääkityksen saatuani helmikuun lopussa 2018 suolistoni rauhoittui ja pystyin palaamaan normaalielämään.


Huhtikuussa samana vuonna aloitin Kliinisen Hypnoterapian opiskelun. Ja myös - mikäli olet tutustunut nettisivujemme materiaaleihin, olet ehkä tietoinen toukokuussa 2018 tapahtuneesta erikoisesta harjoitusasiakastapauksestani, jossa asiakkaani CRPS muuttui yhdellä käyntikerralla miltei oireettomaksi. Tämä mielessäni kysyin totta kai lääkäriltäni, että olisikohan hypnoosista minulle apua tämän sairauden parantamiseksi. Olihan se tullut minuun valtavan stressin myötä, niin olisikohan se myös parannettavissa mielen avulla. Lääkäri vastasi minulle – vähän hymyillen - suurin piirtein näin: ”Kyllähän hypnoosista on varmastikin stressiin apua, ja ehkä jopa oireisiinkin, mutta et sinä fyysisiä soluja pysty muuttamaan. Kyllä tämä sairaus on krooninen ja tulet olemaan lääkityksellä todennäköisesti aina.” En muista tarkkaa sanamuotoa. Hän kuitenkin teki lempeästi, mutta vahvasti minulle selväksi, että kun tuo sairaus on kerran minuun tullut, niin se ei valitettavasti koskaan mene pois. Vaiheita voi olla passiivisia ja aktiivisia ja vain lääkitys pitäisi sen kurissa. Käytyäni IBD-hoitajalla, viesti oli kutakuinkin sama lääkkeiden tärkeyden kannalta. Syö mitä tahansa ja tee mitä tahansa, mutta lääkkeitä et saa unohtaa ottaa. Tällä mennään, selvä. Ja voin kertoa, etten ole unohtanut ainoatakaan pilleriä, ennen kuin vasta tänä kesänä muutamana päivänä. Sairastamisen kauheat muistot kyllä pitivät huolen, että muistin ottaa lääkkeet joka päivä.


Etsiessäni tietoa em. asiakkaani CRPS-paranemisen syistä, löysin netistä Dr. Joe Dispenzan. Hän puhui ”samaa kieltä” kuin minäkin ja hänellä on valtava tietomäärä aivojen, hermoston ja koko kehon yhteistoimintaan. Ostin hänen verkkokurssinsa ja olin päättänyt, että.. Meditoin tämän sairauden pois itsestäni. Parannan itseni.


Nuorena lukiolaisena, kun jokin oppitunti ei kiinnostanut, sain mielikuvitukseni avulla vatsani kipeäksi vain vartissa. Vatsani kipeydyttyä minun ei tarvinnut valehdella, että ”en voi osallistua” ja painelin paikalliseen kahvilaan. Ainoa mikä minua harmitti tuolloin oli se, että en osannut poistaa tuota kipua yhtä nopeasti. Vatsaa siis kivisteli koko lintsatun tunnin ajan ja tuo itse luomani tunne katosi kokonaan vasta muutaman tunnin kuluttua. Ajattelin, ”Paranemisen on pakko olla mahdollista jos kerran sairastuminenkin on. Minä vain en osaa sitä.. Miten sen voisikaan oppia..?” Nyt minulla oli mahdollisuuteni.


Minun analyysini todelliseen, mielen avulla tehtävään paranemiseen on monen asian yhdistelmä, ja aloin opettelemaan näitä kaikkia osa-alueita. Lupasin itselleni, että teen meditatiivisia harjoitteita päivittäin. Olin niin päättäväinen, että mikäli jonain päivänä en ehtinyt tai jaksanut, niin tein seuraavana päivänä niitä kaksi peräkkäin. Tein harjoitteeni iltaisin ennen nukkumaan menoa, sillä se tuntui minulle sopivimmalta. Jossain vaiheessa lisäsin mukaan aamuisen harjoitteen työmatkani ajaksi. Nappulat korviin ja silmät kiinni bussissa. Harjoittelin siis joka päivä vähintään tunnin, mutta useimmiten 1,5 tuntia. Sillä minä olin päättänyt parantua.


Päätökseni ei kuitenkaan ollut mitenkään pakkomielle, vaan vain kova halu. Annoin myös päätökselleni jossain kohtaa hieman armoa siten, että ”Ok, ei sen sairauden tarvitse parantua, mutta se tulee olemaan oireeton.” Lääkitys oli kohdallaan alusta asti, ja vointini oli hyvä. Oli aivan kuin sairautta ei olisikaan – kunhan vain muistin ottaa lääkkeet. Noin puolen vuoden kuluttua sattui kuitenkin jotain stressitasoani nostavaa, mikä sai aktiivivaiheen käynnistymään, mutta se onneksi talttui parissa päivässä kortisonilla ja lääkityksen pienellä lisäämisellä. Hyvin nopeasti tuon stressin käsiteltyäni palasin taas normaaliin lääkeannostukseen. En silti luovuttanut, vaan jatkoin päivittäisiä harjoitteitani.


Päivittäiset harjoitteeni palkitsivat minut niin valtavilla, positiivisilla sisäisillä muutoksilla, että aloin tukimaan uneni laatua. Tästä aiheesta löydät oman blogiartikkelin nimellä ”Unta ja uteliaisuutta”. Nämä uskomattoman hyvät tulokset saivat minut tekemään harjoitteitani vielä säännöllisemmin ja vielä halukkaammin. Oloni oli jo tuolloin aivan loistava!


Huhtikuussa 2019 sain kutsun kokeisiin, IBD-potilaathan ovat jatkuvassa seurannassa. Tuolla käynnillä veriarvoistani kävi ilmi, että Calpro-arvoni oli 200, kun viitearvo on 100. Tarkoittaa siis, että terveellä ihmisellä tuo arvo on 100 tai alle. Minulla oli ollut tuo arvo sairastuessani 6000, eli tuo 200 oli siis todella matala. Arvoissani oli erikoista D-vitamiiniarvojen ”mahtavuus”. Lääkäri kysyikin, että mitä d-vitamiinilisää käytän. ”En käytä mitään.” ”Jaha, okei. No mitä muuta ravintolisää sitten käytät?” ”En käytä mitään ravintolisiä, en ollenkaan.” ”Onpas erikoista sitten. Yleensä D-vitamiiniarvot ovat huonot IBD-potilailla, mutta sinulla ne ovat todella loistavat.” Syy jäi arvoitukseksi, sillä kesä ja aurinko eivät olleet vielä tuolloin juurikaan tulleet esiin D-vitamiinin tuotantoani aktivoimaan. No mutta, hyvä näin. Lääkärini sanoi tilanteen olevan hyvä, ja koska tilanne on myös vakaa, niin hän antoi lähetteen tähystykseen, joka jälkeen voitaisi kokeilla lääkityksen pienentämistä. Elokuussa kävin tuolla mukavalla humautus-tripillä ja jäin odottamaan vastauksia.


Yllätyksekseni sainkin sitten uuden lähetteen labraan. Ihmettelin vähän, sillä olinhan juuri ollut labrassa ja arvot olivat olleet hyvät. Kävi jopa mielessä, että olikohan sieltä löytynyt jotain muuta, tai oliko tilanne huonontunut tms. Syyskuussa sitten annoin uudet labrat TYKS:iin.

Eilen, 2.10.2019 sain tulokset. Kerroin aamuiselle asiakkaalleni, että odotan lääkärin soittoa tulosten merkeissä, ja pahoittelin mahdollista keskeytystä. Sanoin: ”Toivon, että hän sanoo sen sairauden kadonneen.” Pienen ohimenevän hetken kuluttua korjasin, ”Tarkoitan siis, että olen päättänyt hänen sanovan, että tämä koko sairaus on kadonnut!” Naurettiin tälle korjaukselleni, mutta minä tiedän, että sanamuodot ovat tärkeitä. Niin. Lääkäri soitti klo 10.30 ja sanoi sitten juuri nuo sanat.


”Tilanne on nyt niin, että sinulla ei ole enää IBD:tä.” ”Calpro on vain 40, eikä tästä sairaudesta löydy jälkeäkään edes mikroskooppisella tasolla.”

Olisin voinut asettaa tämän lääkärin suurempaankin tenttiin, mutta päätin, että se ei ole tarpeellista. Tarkensin kuitenkin, että tarkoittaako hän passiivista tilaa, vai että sairaus olisi todellakin kadonnut kokonaan, ja hän vahvisti asian olevan juurikin näin. Sitä ei enää ole. Ymmärsin saman tien, miksi uudet labrakokeet otettiin, sillä tilannehan oli ehtinyt muuttumaan ensimmäisten labrojen ja tähystyksen välissä. Vau. Hymyni ylettyi kirjaimellisesti korvasta korvaan, tuntui siltä kuin olisin tehnyt ihmeen! Ja siitä hetkestä aloitin spekuloinnin, että miten tämä nyt sitten oikein onnistuikaan..!!! Ja nyt yritän purkaa sitä tähän jatkoksi.


INTENTIO – TARKOITUS – HALU

Minulla oli selkeä tavoite ja tarkoitus. Eli INTENTIO. Olin vakaasti päättänyt, että haluan sairauteni poistuvan. Tuon sairauden poistuminen kehostani oli motivaationi, haluni ja tavoitteeeni.


THETA – DELTA – GAMMA

Halusin oppia viemään aivoni – millä tahansa tavalla – parantaviin syviin tiloihin. Jo theta-tilassa keho alkaa parantamaan itseään. Solut toimivat optimaalisella tavalla ja solujen jakautumisprosessissa yleensä lyhenevät telomeerit - pitenevät tutkitusti. Delta-tilassa ihminen on ikään kuin unessa, vaikka tietoisuus onkin valveilla. Se tarkoittaa itseasiassa sellaista tunnetta, että ei enää tiedä edes ”kuka” itse on. Käytännössä tuolloin voi valita olevansa ”kuka” tai ”mikä” tahansa haluaakin olla. Ja mikä tärkeintä, se oma tätä elämää elävä minä stresseineen ja stressin aiheineen on poissa. Eli elimistö voi vapaasti valita tunteet ja tunnetilat sille hetkelle. Aivot eivät tiedä, mikä mielikuva on totta ja mikä ei, eli se hyväksyy kaikki kuvat ja tunteet todellisina. Gamma-tila on euforinen flow-tila. Itse en osaa sanoa, että olenko aivan puhdasta gamma-tilaa saavuttanut meditaatioissani. Mutta tiedän gamma-aaltojenkin olleen vallitsevia hetkittäin. Koska olin vakavissani tämän asian suhteen, hankin näiden tilojen tarkastelua varten aivoaaltoja mittaavan The Muse-laitteen. Opin tietämään, miltä kehossa ja päässä tuntuu, kun aivoaallot hidastuvat. Me kaikki koemme asioita eri tavoin, mutta minusta se tuntuu vähän samalta, kuin isossa lentokoneessa pudotaan ilmakuoppaan. Tai vaikka.. se painottomuuden tunne esimerkiksi keinussa, joka lähtee alas, vaihtaessaan suuntaa taaksepäin. Pehmeä, painottomuus, joka kylläkin aiheuttaa vähän kutkutusta vatsanpohjassa. Sillä tuollaisen tilan ollessa itselle uusi, se voi tuntua hiukan jännittävältä. Ja jos tuo jännitys tuntuu kovasti, siitä palaa aika nopsaan takaisin.. Tällaisia ”tasojen läpi menemisiä” saattoi tulla parikin samassa meditaatiossa ja tunnen niitä eri voimakkuuksina. Olen siis opetellut tunnistamaan kehossani oman rentoutumiseni tilaa, ja minulle tuollainen ”pudotus” on aina jonkinlaisen onnistumisen merkki.


SANAT

Sanat ovat tärkeitä. Varsinkin silloin, kun kuljetaan sisimmän puoleen. Sisimmän ollessa avoin, on todella tärkeää tietää mitä meditaatiossa tulee tapahtumaan sanojen merkeissä. Lähteen tulee olla luotettava ja rakkaudellinen.


TUNTEET

Opettelin herättämään meditaation aikana tunteita. Niin kuin varmastikin jo tiedät, tunteet ovat kehossamme hormonitoimintaa. Theta- ja delta-tiloissa surffaten ja minkä tahansa hyvän tunteen herättäminen saa aivot toimittamaan keholle hermojärje