Niin kuin meillä kaikilla on omat stressimme, minullakin on omani. Tammikuussa 2018 olin väsähtämäisilläni vuosia kestäneeseen stressiin ja lopputulemana siitä minulla puhkesi sairaus nimeltä IBD.
IBD on autoimmuunisairaus, joka kaltaisia ovat mm. Chronin tauti, keliakia, allergiat, 1 tyypin diabetes jne. IBD tarkoittaa siis paksusuolessa olevan pinnan kroonista tulehdusta. Säästääkseni sinua, rakas lukija, en halua mennä tässä tekstissäni yksityiskohtiin sairastuessani :D, mutta kerron lopputuloksen – 4 viikossa laihduin 8 kiloa ja olin ihonväriltäni muuttunut harmaaksi ja kalpeaksi. Jopa matka olohuoneesta wc:hen oli niin raskas suoritus, että jouduin lepäämään wc:ssä hetken, että jaksoin kävellä takaisin olohuoneeseen. Ainoa tapa selvitä päivästä oli ollen sekä syömättä, että juomatta, sillä suolistoni oli kuin suora putki ilman minkäänlaista mutkaa. En tiennyt, että niin voi edes olla. Tuo sairastaminen ja epätietoisuus veivät kaikki voimani ja taistelu tutkimuksiin pääsystä oli kova. Jouduin ravistelemaan muutamiakin lääkäreitä, jotta saisin lähetteen TYKS:iin. Diagnoosiksi tuolle kauhealle ajanjaksolle, yhteensä 6 viikkoa, tuli sitten IBD. Lääkityksen saatuani helmikuun lopussa 2018 suolistoni rauhoittui ja pystyin palaamaan normaalielämään.
Huhtikuussa samana vuonna aloitin Kliinisen Hypnoterapian opiskelun. Ja myös - mikäli olet tutustunut nettisivujemme materiaaleihin, olet ehkä tietoinen toukokuussa 2018 tapahtuneesta erikoisesta harjoitusasiakastapauksestani, jossa asiakkaani CRPS muuttui yhdellä käyntikerralla miltei oireettomaksi. Tämä mielessäni kysyin totta kai lääkäriltäni, että olisikohan hypnoosista minulle apua tämän sairauden parantamiseksi. Olihan se tullut minuun valtavan stressin myötä, niin olisikohan se myös parannettavissa mielen avulla. Lääkäri vastasi minulle – vähän hymyillen - suurin piirtein näin: ”Kyllähän hypnoosista on varmastikin stressiin apua, ja ehkä jopa oireisiinkin, mutta et sinä fyysisiä soluja pysty muuttamaan. Kyllä tämä sairaus on krooninen ja tulet olemaan lääkityksellä todennäköisesti aina.” En muista tarkkaa sanamuotoa. Hän kuitenkin teki lempeästi, mutta vahvasti minulle selväksi, että kun tuo sairaus on kerran minuun tullut, niin se ei valitettavasti koskaan mene pois. Vaiheita voi olla passiivisia ja aktiivisia ja vain lääkitys pitäisi sen kurissa. Käytyäni IBD-hoitajalla, viesti oli kutakuinkin sama lääkkeiden tärkeyden kannalta. Syö mitä tahansa ja tee mitä tahansa, mutta lääkkeitä et saa unohtaa ottaa. Tällä mennään, selvä. Ja voin kertoa, etten ole unohtanut ainoatakaan pilleriä, ennen kuin vasta tänä kesänä muutamana päivänä. Sairastamisen kauheat muistot kyllä pitivät huolen, että muistin ottaa lääkkeet joka päivä.
Etsiessäni tietoa em. asiakkaani CRPS-paranemisen syistä, löysin netistä Dr. Joe Dispenzan. Hän puhui ”samaa kieltä” kuin minäkin ja hänellä on valtava tietomäärä aivojen, hermoston ja koko kehon yhteistoimintaan. Ostin hänen verkkokurssinsa ja olin päättänyt, että.. Meditoin tämän sairauden pois itsestäni. Parannan itseni.
Nuorena lukiolaisena, kun jokin oppitunti ei kiinnostanut, sain mielikuvitukseni avulla vatsani kipeäksi vain vartissa. Vatsani kipeydyttyä minun ei tarvinnut valehdella, että ”en voi osallistua” ja painelin paikalliseen kahvilaan. Ainoa mikä minua harmitti tuolloin oli se, että en osannut poistaa tuota kipua yhtä nopeasti. Vatsaa siis kivisteli koko lintsatun tunnin ajan ja tuo itse luomani tunne katosi kokonaan vasta muutaman tunnin kuluttua. Ajattelin, ”Paranemisen on pakko olla mahdollista jos kerran sairastuminenkin on. Minä vain en osaa sitä.. Miten sen voisikaan oppia..?” Nyt minulla oli mahdollisuuteni.
Minun analyysini todelliseen, mielen avulla tehtävään paranemiseen on monen asian yhdistelmä, ja aloin opettelemaan näitä kaikkia osa-alueita. Lupasin itselleni, että teen meditatiivisia harjoitteita päivittäin. Olin niin päättäväinen, että mikäli jonain päivänä en ehtinyt tai jaksanut, niin tein seuraavana päivänä niitä kaksi peräkkäin. Tein harjoitteeni iltaisin ennen nukkumaan menoa, sillä se tuntui minulle sopivimmalta. Jossain vaiheessa lisäsin mukaan aamuisen harjoitteen työmatkani ajaksi. Nappulat korviin ja silmät kiinni bussissa. Harjoittelin siis joka päivä vähintään tunnin, mutta useimmiten 1,5 tuntia. Sillä minä olin päättänyt parantua.
Päätökseni ei kuitenkaan ollut mitenkään pakkomielle, vaan vain kova halu. Annoin myös päätökselleni jossain kohtaa hieman armoa siten, että ”Ok, ei sen sairauden tarvitse parantua, mutta se tulee olemaan oireeton.” Lääkitys oli kohdallaan alusta asti, ja vointini oli hyvä. Oli aivan kuin sairautta ei olisikaan – kunhan vain muistin ottaa lääkkeet. Noin puolen vuoden kuluttua sattui kuitenkin jotain stressitasoani nostavaa, mikä sai aktiivivaiheen käynnistymään, mutta se onneksi talttui parissa päivässä kortisonilla ja lääkityksen pienellä lisäämisellä. Hyvin nopeasti tuon stressin käsiteltyäni palasin taas normaaliin lääkeannostukseen. En silti luovuttanut, vaan jatkoin päivittäisiä harjoitteitani.
Päivittäiset harjoitteeni palkitsivat minut niin valtavilla, positiivisilla sisäisillä muutoksilla, että aloin tukimaan uneni laatua. Tästä aiheesta löydät oman blogiartikkelin nimellä ”Unta ja uteliaisuutta”. Nämä uskomattoman hyvät tulokset saivat minut tekemään harjoitteitani vielä säännöllisemmin ja vielä halukkaammin. Oloni oli jo tuolloin aivan loistava!
Huhtikuussa 2019 sain kutsun kokeisiin, IBD-potilaathan ovat jatkuvassa seurannassa. Tuolla käynnillä veriarvoistani kävi ilmi, että Calpro-arvoni oli 200, kun viitearvo on 100. Tarkoittaa siis, että terveellä ihmisellä tuo arvo on 100 tai alle. Minulla oli ollut tuo arvo sairastuessani 6000, eli tuo 200 oli siis todella matala. Arvoissani oli erikoista D-vitamiiniarvojen ”mahtavuus”. Lääkäri kysyikin, että mitä d-vitamiinilisää käytän. ”En käytä mitään.” ”Jaha, okei. No mitä muuta ravintolisää sitten käytät?” ”En käytä mitään ravintolisiä, en ollenkaan.” ”Onpas erikoista sitten. Yleensä D-vitamiiniarvot ovat huonot IBD-potilailla, mutta sinulla ne ovat todella loistavat.” Syy jäi arvoitukseksi, sillä kesä ja aurinko eivät olleet vielä tuolloin juurikaan tulleet esiin D-vitamiinin tuotantoani aktivoimaan. No mutta, hyvä näin. Lääkärini sanoi tilanteen olevan hyvä, ja koska tilanne on myös vakaa, niin hän antoi lähetteen tähystykseen, joka jälkeen voitaisi kokeilla lääkityksen pienentämistä. Elokuussa kävin tuolla mukavalla humautus-tripillä ja jäin odottamaan vastauksia.
Yllätyksekseni sainkin sitten uuden lähetteen labraan. Ihmettelin vähän, sillä olinhan juuri ollut labrassa ja arvot olivat olleet hyvät. Kävi jopa mielessä, että olikohan sieltä löytynyt jotain muuta, tai oliko tilanne huonontunut tms. Syyskuussa sitten annoin uudet labrat TYKS:iin.
Eilen, 2.10.2019 sain tulokset. Kerroin aamuiselle asiakkaalleni, että odotan lääkärin soittoa tulosten merkeissä, ja pahoittelin mahdollista keskeytystä. Sanoin: ”Toivon, että hän sanoo sen sairauden kadonneen.” Pienen ohimenevän hetken kuluttua korjasin, ”Tarkoitan siis, että olen päättänyt hänen sanovan, että tämä koko sairaus on kadonnut!” Naurettiin tälle korjaukselleni, mutta minä tiedän, että sanamuodot ovat tärkeitä. Niin. Lääkäri soitti klo 10.30 ja sanoi sitten juuri nuo sanat.
”Tilanne on nyt niin, että sinulla ei ole enää IBD:tä.” ”Calpro on vain 40, eikä tästä sairaudesta löydy jälkeäkään edes mikroskooppisella tasolla.”
Olisin voinut asettaa tämän lääkärin suurempaankin tenttiin, mutta päätin, että se ei ole tarpeellista. Tarkensin kuitenkin, että tarkoittaako hän passiivista tilaa, vai että sairaus olisi todellakin kadonnut kokonaan, ja hän vahvisti asian olevan juurikin näin. Sitä ei enää ole. Ymmärsin saman tien, miksi uudet labrakokeet otettiin, sillä tilannehan oli ehtinyt muuttumaan ensimmäisten labrojen ja tähystyksen välissä. Vau. Hymyni ylettyi kirjaimellisesti korvasta korvaan, tuntui siltä kuin olisin tehnyt ihmeen! Ja siitä hetkestä aloitin spekuloinnin, että miten tämä nyt sitten oikein onnistuikaan..!!! Ja nyt yritän purkaa sitä tähän jatkoksi.
INTENTIO – TARKOITUS – HALU
Minulla oli selkeä tavoite ja tarkoitus. Eli INTENTIO. Olin vakaasti päättänyt, että haluan sairauteni poistuvan. Tuon sairauden poistuminen kehostani oli motivaationi, haluni ja tavoitteeeni.
THETA – DELTA – GAMMA
Halusin oppia viemään aivoni – millä tahansa tavalla – parantaviin syviin tiloihin. Jo theta-tilassa keho alkaa parantamaan itseään. Solut toimivat optimaalisella tavalla ja solujen jakautumisprosessissa yleensä lyhenevät telomeerit - pitenevät tutkitusti. Delta-tilassa ihminen on ikään kuin unessa, vaikka tietoisuus onkin valveilla. Se tarkoittaa itseasiassa sellaista tunnetta, että ei enää tiedä edes ”kuka” itse on. Käytännössä tuolloin voi valita olevansa ”kuka” tai ”mikä” tahansa haluaakin olla. Ja mikä tärkeintä, se oma tätä elämää elävä minä stresseineen ja stressin aiheineen on poissa. Eli elimistö voi vapaasti valita tunteet ja tunnetilat sille hetkelle. Aivot eivät tiedä, mikä mielikuva on totta ja mikä ei, eli se hyväksyy kaikki kuvat ja tunteet todellisina. Gamma-tila on euforinen flow-tila. Itse en osaa sanoa, että olenko aivan puhdasta gamma-tilaa saavuttanut meditaatioissani. Mutta tiedän gamma-aaltojenkin olleen vallitsevia hetkittäin. Koska olin vakavissani tämän asian suhteen, hankin näiden tilojen tarkastelua varten aivoaaltoja mittaavan The Muse-laitteen. Opin tietämään, miltä kehossa ja päässä tuntuu, kun aivoaallot hidastuvat. Me kaikki koemme asioita eri tavoin, mutta minusta se tuntuu vähän samalta, kuin isossa lentokoneessa pudotaan ilmakuoppaan. Tai vaikka.. se painottomuuden tunne esimerkiksi keinussa, joka lähtee alas, vaihtaessaan suuntaa taaksepäin. Pehmeä, painottomuus, joka kylläkin aiheuttaa vähän kutkutusta vatsanpohjassa. Sillä tuollaisen tilan ollessa itselle uusi, se voi tuntua hiukan jännittävältä. Ja jos tuo jännitys tuntuu kovasti, siitä palaa aika nopsaan takaisin.. Tällaisia ”tasojen läpi menemisiä” saattoi tulla parikin samassa meditaatiossa ja tunnen niitä eri voimakkuuksina. Olen siis opetellut tunnistamaan kehossani oman rentoutumiseni tilaa, ja minulle tuollainen ”pudotus” on aina jonkinlaisen onnistumisen merkki.
SANAT
Sanat ovat tärkeitä. Varsinkin silloin, kun kuljetaan sisimmän puoleen. Sisimmän ollessa avoin, on todella tärkeää tietää mitä meditaatiossa tulee tapahtumaan sanojen merkeissä. Lähteen tulee olla luotettava ja rakkaudellinen.
TUNTEET
Opettelin herättämään meditaation aikana tunteita. Niin kuin varmastikin jo tiedät, tunteet ovat kehossamme hormonitoimintaa. Theta- ja delta-tiloissa surffaten ja minkä tahansa hyvän tunteen herättäminen saa aivot toimittamaan keholle hermojärjestelmän kautta kaikkia parantavia mielihyvän hormoneja. Otin mukaan kauneimmat muistoni, liikutukseen asti onnellisuutta aiheuttavat muistoni. Rakkaan ihmisen läsnäolo. Katse. Lapsieni syntymä. Lastenlapsieni syntymä. Kauniit unet. Kauniit elokuvat. Rakkaus. Minulle tärkeimmät ja suurimmat kokemani tunteet. Näiden tunteiden avulla herätin hormonaaliset keskukseni auttamaan minua, kaikin tavoin. Joskus itkin onnesta läpi koko harjoituksen.
Nämä olivat siis asioita, jotka näin tärkeiksi meditaatioita ja harjoitteita tehdessäni. Mutta ei siinä vielä ollut kaikki, mitä tein. Minulle on tietysti nyt rakentunut uskomus, että juurikin nuo harjoitteet ja aivoaallot olivat avainsanat parantumiselleni. Mutta minulla on muitakin uskomuksia. Uskon, että mikäli sairauden aiheuttamaa ”stressiä” ei hoideta pois, kokonaan paraneminen ei ole mahdollista. Uskon myös, että kaikkina aikoina myös meditaatioiden ja harjoitteiden ulkopuolelle jäävinä aikoina olisi hyvä tuntea positiivisia tunteita mahdollisimman paljon. Halusin harjoitella parempaa elämään suhtautumista, ettei tarvitsisi kerätä uusia stressin aiheita vanhojen lisäksi. Tässä niistä muutamia, joiden uskon vaikuttaneen kehoni paranemiseen.
MYÖTÄTUNTO
Myötätunto on tärkein asia, mitä tarvitsen. Myötätuntoa ja ymmärrystä kaikille ympärilläni, mukaan lukien itselleni. Aina kun huomasin antavani vilpitöntä myötätuntoa ihmisyyden nimissä itselleni, pystyin antamaan sitä myös muille. Enemmän ja enemmän, päivä päivältä. Olen joillekin ihmisille välillä varmastikin ärsyttävyyteen asti ymmärtäväinen. Ja kun sitten joskus saan arjessani ärsyyntymisen johdosta kiukkuisen hepulin – yritän tuoda ymmärtämistä tuohon tilanteeseen mahdollisimman nopeasti, ja annan tuon kiukun vain haihtua. Kiukun ja ärtymyksen hetket lyhenevät, joka päivä. Annan itselleni myötätuntoa. Jos olen väsynyt, lepään ilman tuomitsemista. Jos olen hassu, nautin siitä. Jos olen munannut jotain, suon itselleni anteeksi, koska olen ihminen.
STRESSI
Stressiä aiheuttaviin asioihin olen etsinyt uudenlaisia suhtautumistapoja. Koska on asioita, joita en voi muuttaa, ainoa mahdollisuuteni on muuttaa omaa suhtautumistani. Otetaan esimerkiksi se, että itselläni on ”murheena” rahallinen velka, jota lyhennän aika paljon kuukausittain. En voi tuolle velalle mitään muuta, kuin vain maksella sitä pikkuhiljaa pois ja odotella sitä päivää, kun sitä ei enää ole. Vaikka kuinka kiukuttelisin, surisin ja stressaisin, se ei mene pois muulla tavalla kuin vain maksamalla. Olen etsinyt siitä kaikki hyvät puolet, kaiken sen viisauden, mitä sen myötä olen saanut. Elämäni suurimmat oppiläksyt. Ja tämä uuden suhtautumistavan opettelukin on yksi siitä saatu viisauden lahja. Päätin, että koska en voi sille mitään – en myöskään turhaan siitä viitsi murehtia. Murehdin sitä vain sinä päivänä kun maksun aika on, mutta väliajat en ajattele sitä juurikaan. Teen vain töitä ja elän elämää. Se on aika hassua huomata jonkin ison ”pallon” muuttuvan merkityksettömäksi muruseksi. Toki tuo pallo on pallo, mutta ei sen tarvitse olla sitä joka päivä. Tuon pallon ei tarvitse varjostaa koko elämää, vaan vain jonkun hetken, jonka se tietysti olemassaolollaan ansaitseekin. Näin stressi tuosta asiasta on poissa tästä hetkestä.
AIKA
Annan itselleni aikaa. Tämä lineaarinen aika toimii puolestamme, kun ymmärrämme sen oikein. Annan itseni parantua rauhassa, itselle sopivaan tahtiin. En vaadi paranemista nopeasti, enkä hitaasti. Vaan annan ajan olla tukenani.
ARKI
Annan kaiken tuon tulla arkeeni. Olen joka päivä parhaani mukaan valppaana, tietoisena kaikista muutoksista ja tapahtumista. Sekä positiivisista, että negatiivisista. Jotta pystyisin menemään juuri siihen haluamaani suuntaan sekä sisäisen, että ulkoisen maailmani kehittämisessä. Olen rakentanut arkeeni kaikki ihanat ihmiset, ihanan ympäristön, ihanat asiat. Joka paikkaan, minne menen – siellä on hyvä olla. En mene paikkoihin, minne en halua mennä. Olen tavallaan vapauttanut itseni. Muistan myös, että arjessa täytyy muistaa hullutella ja hassutella. Tehdä lapsellisia asioita, jotta elämä ei muutu liian vakavaksi. Syön niin terveellisesti, kuin kykenen ja ehdin. Jos en ehdi, niin suon sen itselleni ja yritän uudelleen seuraavana päivänä. Nukun mahdollisimman hyvin ja pyrin pitämään elämäni säännöllisenä. Teen pitkiä työpäiviä vain silloin, kun se on minulle ok.
SINNIKKYYS
En anna periksi. Olin päättänyt, joten kärsivällisesti jatkoin ja jatkan. Vaikka sairauteni kerran aktivoituikin, en välittänyt siitä, vaan se motivoi minua vielä enemmän. Ja vaikka en aina onnistunut meditaatioissani, seuraavana iltana yrittäisin uudelleen. Näitä iltojahan riittää niin kuin aikaakin. Kärsivällisyys ja sinnikkyys kulkevat käsi kädessä ajan kanssa.
Niin, tässä muutamia juttuja, mitä tein. Ehkä IBD:n katoaminen oli jonkin näiden lopputulosta. Tai kaikkien yhdessä. En kuitenkaan olisi selvinnyt ilman lääkitystä, enkä tule hylkäämään näiden lääkkeiden olemassaoloa kaapissani. Lääkäri suositteli jatkamaan lääkitystä määräten uuden, laimeamman lääkkeen. Niin, hänen mukaansa voin pikkuhiljaa lopettaa lääkkeen tai jatkaa lääkkeen syömistä, aivan kuinka itse haluan. Mutta en usko jatkavani, sillä en näe mitään järkeä syödä lääkkeitä sairauteen, jota ei ole olemassa. Tosin, tiedän kehoni tottuneen joka aamuiseen rutiiniin; puristamaan neljä pilleriä rapsakkaasta muoviliuskasta, kuullen niille ominaiset kilahdukset tiskipöydälle, sitten oikean käden ojentautuvan vesilasille. Vesilasi huulille ja vasemmalla kädellä pilleri kerrallaan suuhun. Neljä peräkkäistä nielaisua, tuntien viileän veden kulkeutuvan vatsaan asti. Aivot vielä tuolloin unen jälkeisessä hitaiden aivoaaltojen tilassa, alfa ja theta-alueilla. Joten, tulen tekemään kaiken tuon joka aamu, mutta nielaisten vain vettä. Eli… Kippis ja kulaus!!!
With Love,
Hanna
Lisäys 21.10.2019 klo 8.about aamulla <3
Liikenne tässä arikkelissa on kasvanut hurjasti. Oletan, että kollegani on postannut luvallani eilen illalla Facebookissa linkin tähän kirjoitukseen. No, haluan kertoa sinulle, lukija, että olen itsekin vieläkin ihmeissäni tästä elämäni - sanoisinko uskomattomasta - tapahtumasta. Tottakai tulen viemään näitä analyysejäni vielä pidemmällekin ja sisällyttämään niitä GYM-kursseilleni, joita tarjoan. Tämä paraneminen ei tietenkään koske vain IBD sairauksia, vaan ihminen voi sairastua mihin tahansa muuhunkin stressistään.
Mikäli haluat yrittää samaa, ja haluaisit kuulla minua aivan face2face, niin GYM voisi olla hyvä alku. Voit tottakai tavata minua yksityisestikin niin halutessasi. Ehdotankin sinua tutustumaan hinnoitteluuni perjantaisin. <3 Perjantai-päivien vapaahinnoittelu on oma henkilökohtainen valintani tehdä hyvää tässä maailmassa ja tyydyttää oma auttamishaluni. Joten, tutustu vain rauhassa muuhunkin sivuston sisältöön. Tavoitat minut myös puhelimitse ja meilitse, tai withlove.fi Facebook-sivujen kautta. <3
Ihanaa syyspäivää!!!
Terkuin, Hanna