Deep Shit.

Sukelletaanko nyt hiukan syvmmälle..?


Olen saanut tutustua elämän ihmeellisyyteen konkreettisesti ensimmäistä kertaa menettäessäni rakkaan isäni ollessani vasta 18 vuotias. Ei, en ole traumatisoitunut tuosta tapahtumasta, mutta olen kohdannut valtavan surun ja menetyksen, jota en voinut mitenkään ymmärtää tuolloin. Viimeistään tuona hetkenä alkoi ns. tietoisempi henkinen matkani. Sanoisin kuitenkin, että tosiasia minulle on, että koko tämä elämä on henkinen matka - huolimatta siitä, että uskommeko vai emmekö usko sen olevan niin. Mutta tuolloin minun matkani muuttui tietoisemmaksi henkiseksi elämäksi. Aavistaen ja ymmärtäen, että ehkä elämässä ja ihmisyydessä on olemassa jotain, jotain näkymätöntä, jotain oppimisen arvoista. Jo tuolloin se oli minulle ”arvoitus” – ja niin, niin kiinnostava. Voisin tässä luetella valtavan määrän kokemuksia ja tapahtumia, jotka ovat pitäneet minut ”elämän ihmettelijänä”. Näitä ovat loppujen lopuksi aivan kaikki, mitä minulle on tapahtunut, mutta kuitenkin näkyvimpiä ja havaittavissa olevia ovat monet ihmiset, joita olen tavannut, kuulemani sanat, käsiini löytyneet kirjat, tapahtumat ja elämä itsessään.


Kuka minä olen? Kuka sinä olet? Suurimpina opettajinani näen menneet parisuhteeni, jotka ovat itseasiassa opettaneet minulle asioita minusta. Toki myös siitä toisestakin osapuolesta, mutta loppujen lopuksi, eniten olen oppinut itsestäni. Oman itseni vajavaisuudesta ja oman itseni ”sisällöstä”. Omat kokemukseni erilaisissa tilanteissa paljastavat minun sisimpäni ja alitajuntani olemusta ehkä syvemmin kuin olen halunnut tietääkään. Ei ole kovinkaan helppoa kohdata omia heikkouksia ja tunnustaa niitä, vaan syyn voi aina laittaa sen toisen niskaan. ”Sinä teit minulle niin tai näin ja sinä kohtelit minua noin.” Haloo, minä olin siinä ja annoin sen tapahtua. Minä olen noista kokemuksista aivan yhtä paljon vastuussa, ymmärrän sen niin hyvin. Enkä minä edes oikeastaan tiedä kuinka paljon me pystymme olemaan ”vastuussa” sisimmästämme, sillä se, mitä me olemme sisimmässämme, ei ole ollenkaan niin yksinkertainen juttu kuin kuvittelemme. Meistä jokaisen sisin on yhtä monimutkainen asia, kuin on kaikkien solujemme ja meissä olevien atomien yhteenlaskettu summa. Ainoa, mitä minä voin omalle sisimmälleni tehdä, on tarkkailla sitä ja yrittää auttaa sitä päivittäin.


Omaan itseen tutustuminen on yhtä helppoa kuin yrittäisit katsoa itseäsi silmiin.. Voit nähdä kätesi ja jalkasi, koko kehosi. Voit nähdä maailman ympärilläsi. Mutta näetkö silmäsi? Näetkö sisällesi? Nähdäksesi sisimpääsi sinun pitäisi nähdä omiin silmiisi, sinun sisällesi. Sillä silmät ovat sielun peili. Silmillämme me koemme maailmaa ja silmäsi itseasiassa näyttävät sinut itsesi, mukaan lukien kaikki muutkin tässä maailmassa. Sinä näet kaiken, ja sinä ja me kaikki muut yhdessä olemme tämä maailma ympärilläsi. Maailmasi ympärilläsi olet sinä, sinun kuvasi. Sinun kehosi on sinun kuvasi. Katso ympärillesi ja näet sisimpäsi. Sillä – sinä luot sen kaiken, minkä sinä näet. Vai olisiko enemmän totta sanoa, että sinä olet se kaikki, minkä sinä näet. Et näe mitään ympärilläsi, vaan sinä luot sen kaiken, samanaikaisesti avatessasi silmäsi ja suunnatessasi katseesi jonnekin. Muut aistisi auttavat sinua luomaan kuvasta todellisen. Kuulet äänet, tunnet ihollasi, haistat ja maistat luomasi maailman. Ja uskot sen kaiken olevan totta. Koska se tuntuu niin todelliselta. Ja tottahan se onkin. Mutta se olet sinä. Maailmasi on sinä.


Kaikki kokemuksesi tapahtuvat vain ja ainoastaan sinun pääsi sisällä. Ja juuri siksi se olet sinä, sillä se ei oikeastaan voi olla mitään muuta.


Moderni aivoja ja tietoisuutta tutkiva tieteemme on todennut, että mitään ei ole olemassa ellei sitä katso. Mitään ei siis ole olemassa, ellei meitä olisi niitä katsomassa. Tiedämme siis, että atomien elektronit pyörivät omia reittejään, ellei joku niitä katso, eli tarkkaile. Tarkkailun alla nuo atomit elektroneineen noudattavat juuri niitä fysiikan lakeja, jotka me ihmiset olemme tutkimuksillamme havainneet. ”Double slit”-koe oli ensimmäinen hyppy kvanttifysiikkaan ja itseasiassa kokonaan uusiin, jo olemassa oleviin ja tuleviin tekniikoihin, joista sinäkin hyödyt mm. käyttäessäsi muistitikkua. https://youtu.be/DfPeprQ7oGc


Mutta entä silloin kun kukaan ei katso? No ensinnäkin, mitään ei ole olemassa ilman tarkkailijaa, katsojaa. Mutta koska me ihmiskuntana olemme olemassa, niin meidän evoluutiomme on kehittänyt yhteisen tietoisuutemme sellaiseen pisteeseen, että fyysinen maailma on olemassa. Fyysinen maailma on olemassa vaikka esimerkiksi minä tai yksittäinen tutkija ei juuri sillä hetkellä katso, sillä meitä ihmisiä, eli katsojia on paljon. Edessäni oleva kahvikuppi siis on yhteisen tietoisuutemme lopputulos ja minä vain olen ostanut sen. Tuo kahvikuppi pysyy koossa yhteisen tietoisuutemme voimasta, sillä sekin on koostunut randomeista atomeista, jotka touhuavat omiaan, ellei niitä joku katso. Joku on tietoisuudellaan luonut tuon kupin, joku myynyt ja minä olen tietoisuudellani ostanut sen yhteisesti luomastamme todellisuudesta, minun tietoisuuteni luomasta kuvasta ja siksi tuo kuppi on olemassa. Tosin, se on loppujen lopuksi olemassa vain minun tietoisuudessani, minun pääni luomassa kuvassa tässä fyysisessä maailmassa – ja on toki olemassa myös kun tarjoan samasta kupista kahvia ystävälleni. Tuo kahvikuppi ei kuitenkaan ole olemassa sinulle silloin kun tietoisuutesi ei ole läsnä sitä näkemässä. Se on siinä sinua varten silloin kun sinä tietoisuudellasi sen luot. Höyryten ihanaa, kuumaa, minun tarjoamaani kahvia.


Tuo tietoisuus, missä kaikki tapahtuu ja on, on olemassa minussa ilman, että minun tarvitsee sitä ajatella tai mitenkään ylläpitää. Niin kuin sinussakin. Ja koska tämä tietoisuus luo kaiken, mitä on olemassa, sinun fyysinen olomuotosi on olemassa. Näyttäisi siis siltä, että sinä et olisi olemassa silloin, kun kukaan ei katso, paitsi jos olet itse olemassa. Mikäli kukaan ei olisi katsomassa sinua, edes sinä itsekään, sinussa olevat atomit ja elektronit tekisivät randomisti temppujaan ja olisivat ja seikkailisivat tässä universumissa missä tahansa sattumanvaraisesti, tarkoittaa tietenkin, että sinua ei voisi näkyä mitenkään. Sillä nuo atomit olisivat hajallaan, joka puolella. Joten, olet olemassa, koska tässä maailmassa on olemassa tietoisuus, joka katsomalla järjestää materian muotoon, tarkasti valitsemaan muotoon ja se olet sinä.


Tuo sama tietoisuus on meissä kaikissa, ja siksi me kaikki olemme ikään kuin yksi olento. Vähän niin kuin sinäkin.. Esimerkiksi, sinussa on lukematon määrä soluja. Verisoluja löytyy punaisia ja valkoisia ja veren joukossa kulkee paljon muitakin aineita, sillä sehän on veren tehtävä, kuljettaa happi ja kaikki ainesosat kohdilleen. Valkoiset verisolusi ovat omalta osaltaan mukana immuunipuolustuksen järjestelmässä pitämässä sinua terveenä. Ne taistelevat asiaan kuulumattomia aineita vastaan tuhoamalla niitä tai muodostamalla vasta-aineita. Tuo taistelu sinussa on jatkuvaa, eikä sinun tarvitse sitä miettiä. Tietoisuutesi sinussa hoitaa sen puolen. Mutta ei terveytesi puolesta taisteleva valkosolu ole sen enempää ”yksi” kuin sinäkään. Nuo valkosolut – toisistaan tietämättä - yhdessä muiden verisolujen kanssa muodostavat veren, eikä sekään ole vain yksi. Sillä veri, yhdessä kaikkien muiden elinten kanssa, harmonisessa symbioosissa koko sinun systeemisi kanssa, muodostaa sinut. Yksikään elin ei ole yksi, eivätkä ne koe tai näe toinen toisiaan. Sillä yksikään elin ei pärjää yksinään, eikä niistä yhden puuttuessa voi sinä olla olemassa. Niin vaikka minulla onkin aivot ja kyky ajatella, niin miten minä voisin mitenkään ajatella itse olevani yksi, yksittäinen olento? Eikö se olisi aika ylimielinen ajatuskin? Etten muka jotenkin kuuluisi tähän universumin symbioosiin, vaan olisin jotenkin sen yläpuolella? Jos kaikki muutkin luontokappaleet ovat osa tätä kokonaisuutta, jota me kutsumme elämäksi maapallolla, niin eiköhän ihminenkin ole sitä. Yksi palapelin palanen. Osa luontoa. Osa tätä tietoisuutta.


Ja vielä yksi mielenkiintoinen ajatus. Minä sanon, että olen "minä". Sinäkin sanot olevasi "minä". Kaikki sanovat niin. Ja me kaikki myös sanomme, että "minä olen".


Ehkä tämä maailma ja se suurin tietoisuus on kuin loputon värityskirja, jota me ihmiset väritämme väreillä, joita me sanomme tiedoksi. Kun joku tiedemies löytää uuden teorian, uuden informaation, hän on ajatuksillaan värittänyt uuden osasen tästä suurenmoisesta kokonaisuudesta. Tuo palanen oli olemassa jo ennestään, ja sen ymmärtänyt ihminen on vain tuonut sen esille tähän fyysiseen maailmaamme. Jokainen keksintö, jokainen ajatus, positiivinen tai negatiivinen, on näkyväksi väritetty osanen tätä universumia.


Ja kun sinä sitten jonain päivänä kuolet.. Kun sinun kehosi on väsynyt ja loppuun kulunut, tietoisuus sinussa lakkaa ylläpitämästä elimistösi toimintoja ja se palaa alkuperäiseen olomuotoonsa. Ja jos nyt ajattelet, että tuo alkuperäinen olomuoto, eli tietoisuus sinussa, on pystynyt rakentamaan tämän koko ihmeellisen maailman, niin kuolema on kaiken järjen mukaan varmastikin ihmeellisimmän ihana ja jännittävä kokemus. Miten ihmeellistä voisikaan olla nähdä tuo värityskirja väritettynä? Tuo loputon värien tanssi, niine kaikkine muotoineen ja uskomattomine vivahteineen ja täydessä loistossa?

Ehkä jopa, ei pelkästään nähdä, vaan tuntea olevansa se. <3


With Love,

Hanna

0 katselukertaa

Maariankatu 4 A 12

20100 Turku

info(at)withlove.fi

©2018 by Withlove.fi.