Auttaminen ja hintalappu

Sosiaalinen media saa minut kirjoittamaan jälleen!


Kysymys on minua aina askarruttaneesta aiheesta:

Auttaminen ja hyvän tekeminen. Ja raha.


Keskustelu alkoi Naisyrittäjien ryhmässä aiheesta, että "Saako auttamistyössä olla hintalappu?" Mutta sitten joku veti "mies-nais näkökulma-kortin" ja joku vielä "itsen huono arvostus-kortin". Nyt puhutaan niin laajoista kokonaisuuksista, että päätin kirjoittaa koko artikkelin aiheesta. Veikkaan tosin, että tämän artikkelin myötä pystyn vain hipaisemaan tätä aihetta.


Aina sanotaan, että me naiset olemme huonompia laskuttamaan kohtuullista korvausta tarjoamistamme palveluista. Me olemme pienipalkkaisia ja hyväksymme sen. Miehet taas eivät ole, sillä miehillä on munat. Miehet osaavat laskuttaa ja tekevät sen innolla, ilman tunnontuskia. Me naiset kuulemma häpeilemme lopullisen laskun laittamista, mikäli se näyttää suurelta. Ja jotkut väittävät meidän myös kokevan, että emme ansaitsisi hyvää palkkiota tekemästämme työstä. Lähestyn tätä aihetta nyt kahdesta suunnasta (tutkiskellen itseäni) ja nämä suunnat ovat "alitajunta-geeniperimä" ja "rakkaus-tunne-energia".


Alitajunta ja geeniperimä


Alitajuntaa voi tarkastella monelta eri tasolta, ja kaikki nämä hetken kuluttua mainitsemani tasot ovat totta. Voi olla, että et ole ajatellut alitajuntasi toiminnan olevan niin kauas menevää, kuin pian kuulet. Mutta niinkuin usein - todellisuus on tarua ihmeellisempää.


Alitajunnan näkyvimpiä toiminnan muotoja ovat jokapäiväiset askareesi. Esimerkiksi se, että kävelet. Opit lapsena kävelemään, ja kävelemisen taitosi siirtyi suoraan alitajuntaasi. Sinun tarvitsee vain ajatella siirtyväsi paikasta a paikkaan b - ja hyvin pian olet vaihtanut paikkaa sen enempää asiaa miettimättä. Kävelit hakemaan kupin kahvia. Mikäli sinun pitäisi samaan aikaan selittää, miten sen teit, yhden askeleen ottamiseen olisi mennyt ikuisuus. Sinä vain teit sen. Tietoisuutesi sai sinut opettelemaan tuon taidon noin vuoden iässä ja alitajuntasi otti tämän taidon haltuunsa niin täydellisesti, että sinun ei tarvitse yrittää muistaa mitä lihaksia käytät kun nostat jalkaasi ja lähdet liikkeelle. Missä painopisteesi tulee olla, millä kovuudella jalkaasi nostat, kuinka korkealle, kuinka nopeasti. Mitä toimintoja lihaksistossasi ja soluissasi täytyy tapahtua, että saat jalkasi nousemaan. Mitä kaikkea tulee nilkkasi tehdä, mitä varpaittesi, polvesi, lonkkasi ja pääsi tulee tehdä, yhteistyössä koko kehosi kanssa, jotta et kaadu nokallesi. Tämän kaiken tekee ihmeellisistä ihmeellisin alitajuntasi.


Koska olet oppinut lapsena käyttämään kehoasi, olet oppinut myös ajamaan autoa. Olet oppinut käyttämään päätäsi ohjaamaan käsiäsi ja jalkojasi yhteistyössä silmiesi ja korviesi kanssa. Tämä taas on mahdollistanut sinun auton rattiin tarttumisesi. Käytät kehosi ulkopuolista välinettä. Polkupyörä tai auto, ja opittuasi sen tuokin taito on kulkeutunut alitajuntaasi. Autolla ajaminen on muuttunut sinussa suurelta osin automaattiseksi, alitajunnasta kumpuavaksi taidoksi.


Alitajuntasi saattaa myös huomata asioita, joita sinä et itse tietoisesti huomaa. Kysymys voi olla esimerkiksi lämpötilasta. Kehosi tuntiessa kylmän ilman, saatat täysin asiaa tiedostamatta lisätä vaatteita tai asettaa huivisi kaulaasi tiukemmin. Alitajuntasi saattaa myös huomata putoavan esineen, jonka nappaat ilmasta kädelläsi turvaan. Alitajuntasi saattaa myös huomioida vastaantulijan, jota tietoinen mielesi ei nähnyt. Alitajuntasi kulkee kanssasi aivan koko ajan, rekisteröiden kaikkea ympäristöstäsi, mitä sinun tietoinen mielesi ei pysty.


Alitajuntasi saattaa myös valita puolisosi. Sinä itse luulet valinneesi hänet, mutta alitajuntasi on antanut sinulle jokaisen ajatuksen, jonka olet ajatellut. Alitajuntasi on nimittäin kerännyt informaatiota elämästä syntymästäsi lähtien, eikä sinulla ole sanansijaa yhtään mihinkään. Sillä sinä et pysty ajattelemaan ilman alitajuntaasi. Mikäli sinulla ei olisi alitajuntaasi, niin ajatuksesi olisivat jonkun muun ajatuksia. Alitajuntasi on kerännyt kokemuksia, havaintoja, tapahtumia, ilmeitä, reaktioita, iloja ja suruja loputtoman suureen tietoisuuteensa syntymästäsi asti. Joten, sinun ajatuksesi ovat alitajuntasi tuotoksia. Sinun ajatuksesi ja tunteesi nojaavat alitajuntasi muodostamaan maailmankuvaan. Voit toki olla samaa mieltä jonkun muun kanssa, mutta et voi koskaan olla täysin sama kuin joku muu.


Sinulla on sinun vanhempiesi geenit. Monesti ajattelemme, että tuo geeniperimä rakentaa ulkonäkömme. Voimme nähdä, kuinka silmät ovat äidiltä ja suu isältä, tai päinvastoin. Geeniperimä on kuitenkin paljon muutakin kuin tuo kehollinen ulkonäkö. Näemme yhdennäköisyyttä myös luonteenpiirteissä.


Ensinnäkin, isäsi ja äitisi olivat saaneet geeninsä isovanhemmiltasi. isovanhemmat taas heidän vanhemmiltaan ja niin edelleen. Joten, geenit, jotka sait vanhemmiltasi, ovat monen sukupolven geenien sekametelisoppa. Geenit eivät jakaudu tarkalleen 50-50, joten, voimme vain arvailla. Meille voi periytyä tai jäädä periytymättä monia, monia asioita, kuten luonteenpiirteitä, ominaisuuksia ja jopa riskejä sairastua. Osa näistä geeneistä voi muuttua elämäsi aikana. Jokin tapahtuma saattaa nimittäin aktivoida tai passivoida kehosi sisältämiä geenejä. Mikäli aihe kiinnostaa, niin epigenetiikka on tätä aihealuetta tutkiva tiede. Me voimme siis itse vaikuttaa omilla ajatuksillamme omien geeniemme toimintaan.


No, minun äitini syntyi 1940-luvulla. Hänen äitinsä vuosisadan alkupuolella. Hänen äitinsä varmastikin 1800-luvun loppupuolella. Niin.. kysyisinkin.. Olenko minä rakentunut myös heidän geeneistään? En tiedä keitä tai millaisia nuo ihmiset olivat, mutta minä olen he, geneettisesti. Olen myös geneettisesti äitini isovanhempien lisäksi isäni esivanhemmat. Epigenetiikan mukaan tunteet ja asenteet periytyvät geeneissä. Ei tarvita äitiä "opettamaan" minulle minkälainen sisin minulla on, sillä se joka tapauksessa on sellainen, kuin geeniperimäni sen minulle on antanut. Minun äitini alitajunta ja tietoinen maailma yhdessä, ovat tukeneet ja kasvattaneet minut minuksi, luomaan omat uskomukseni. Faktaa on, että aikaisempien sukupolvien asenteet ovat minussa ja muuttuvat jatkuvasti. Mutta muutokset eivät tapahdu yhtäkkiä juurikin siksi, koska aikaisemmat asenteet ja uskomukset ovat voimassaolevina esteinä muutokselle.


Otetaan esimerkiksi naisen asema. Naiset ovat olleet kovin huonossa asemassa yhteiskunnallisesti. Meilläkin on ollut se malli, että mies elättää ja nainen on kotona. Naisen piti tuolloin totella ja miellyttää, hoitaa koti, sillä mies toi rahan perheeseen. Miehet pääsivät opiskelemaan, naiset eivät. Miehet olivat tilallisia ja vahvoja, ja siten heillä oli enemmän käyttöä perheessä. Pojat takasivat suvun jatkumisen ja vanhuuden turvan vanhemmille. Joten.. naiset tuon kaltaisessa ympäristössä? Kun sinulle on pienestä asti opetettu, että "et ole mitään, koska olet nainen"? Emme voi tietää, miten esivanhempamme suhtautuivat tuohon ajatukseen. Ehkä he olivat rohkeita ja vastustivat? Tai.. ehkä he hyväksyivät? Minun isoisäni sisko, Rauha nimeltään, otti itseltään hengen, koska ei pystynyt hyväksymään sitä, että vanhemmat eivät kouluttaneet häntä, mutta veljiään kyllä. Puhuiko kukaan minulle Rauhasta? Ei puhunut. Kun pappani sisaruksista puhuttiin, aina kuulin vain veljistä. Yhden heistä tunsinkin. Mutta siskoista en koskaan kuullut mitään, ellen kysynyt. Maailma kuitenkin parani. Ehkä Rauhan teko aloitti jotain meidän suvussamme. Tytöt pääsivät pappani perheessä tasaväkisille sijoille poikien kanssa. Ja seuraavassa sukupolvessa vielä enemmän ja vielä enemmän. Mutta - epigenetiikkaan tutustuttuani, minun tulee ymmärtää, että osa menneisyyden tunteista ja asenteista on ehkä vielä minussakin. Joten, tunnustan.

On hyvin paljon mahdollista, että minussa on pieniä osasia, jotka kuvittelevat, että en ansaitsisi jotain. Olen tosin niitä tietoisesti itsestäni poistanut - heti sellaisia huomattuani - joten en usko, että nämä vaikuttavat somessa käymääni keskusteluun. Ja vielä, onhan minussa isoäitini geenit. Isoäitini, joka kertoi minulle Rauhasta. Hän katsoi ikkunasta ulos Rauhasta puhuessaan, tyynenä ja vakavan vaitonaisena. Hänellä oli kolme tytärtä itsellään. Ja hänen miehensä oli ollut Rauhan veli.


Rakkaus ja energia


Nyt vähän vaikeampaan aiheeseen, ja itseasiassa minun mielestäni asian ytimeen.


Minä sanoin somessa, että auttamisella ei tulisi olla hintalappua. Sillä, onko se vilpitöntä auttamista, mikäli tarjoaja haluaa itselleen jotain vastineeksi? Ei ole, minun mielestäni.

Hyvä esimerkki: Minulle ehdotti yksi ihminen: "Voisin auttaa sinua some-asioiden kanssa, olen opiskellut niitä." Ja hetken kuluttua selvisi, että tällä auttamisella olikin hinta. Eihän se olisi ollut auttamista, se oli palvelun myymistä. Silloin, kun minä autan, niin minä autan. Eikä se maksa mitään.