Kävelin taannoin, reilu vuosi sitten kauppaan ruokaostoksille. Nälkäkin oli, mutta en oikein tiennyt mitä ruokaa sitä sitten laittaisi. Minähän olen sinkku, niin minun ei tarvitse miettiä mitä joku muu haluaisi. Ajattelin, että katselen siellä sitten, että mitä tekisi mieli.
Otin kärryt ja lähdin kiertelemään, kiireettä.
Vihannesosasto.. Totuuden nimissä, jos etsin herkkuruokaani, se ei ole salaatti. Ainakaan pelkästään. Salaatti on minusta pupunruokaa, siitä ei vatsa täyty ja se on kylmääkin. Ainoat vihannekset, joita minun koskaan tekee mieli, ovat kurkku, paprika ja peruna. Muita en oikeastaan tarvitse, mutta tottakai syön ja käytänkin itse, sehän on terveellistä. Mutta nyt.. Katselin vihanneksia, eikä mitään tehnyt mieli. Halusin jotain tosi hyvää, herkullista ja terveellistä. Keholleni hyvää, koska painoni alkoi olla ylärajoillaan. Kävelin ylitsepursuvia laareja katsellen vain ohi. En ottanut kärryyni mitään vihannesosastolta. Ehkä löytäisin jotain valmista.
Entä hedelmiä? Katsoin banaaneja ja appelsiineja ja ihanaa valikoimaa hedelmiä, joita kaikkia en edes tunnista. Kilisevä kello päässäni muistutti minua hiilijalanjäljestä jota olen maapallolle aiheuttamassa mikäli jotain näistä valitsisin. Kaikki herkulliset hedelmät alkoivat näyttämään "ei haluttavilta". Olisiko mitään kotimaista? Ei ollut. Ei edes omenaa. Katsellessani omenoita tunsin käsissäni - niihin koskemattakin - sen vahamaisen suoja-ainekerroksen, jonka joku on niihin laittanut. Jotta ne saataisiin tänne Suomeen, minun saatavilleni. Uhhh.. kitkerän makuinenkin. Mietin, olin kuullut tarinoita kuinka appelsiiniviljelmillä työskentelevät ihmiset menehtyvät nuorena kaikille kemikaaleille altistuessaan. Eihhh. Nyt ei pysty. Ei hedelmiä. Halusin jotain hyvää.
Mausteet, viljat, jauhot, keksit. Ei mitään minulle näistä, kiitos. Minä haluan ruokaa. Keksit lihottavat.
Valmispakatut salaatit. Perunasalaatti. Italian salaatti. Vihreät salaatit. Valmisleivät. Tuo valmispakkausten rivi. Tunsin suussani muovipakkauksessa olleen vihreän salaatin maun. Muovihaarukka, muovipussissa krutongit ja salaatinkastike ja lokeroidut sisällöt. Ihan kamala ajatuskin. Ei kiitos. Yksi maailman suurimmista ongelmista on muovijäte. Jos ajattelen maapallon hyvää, niin en osta mitään muovissa. Enkä kestä sen makua, varsinkaan salaateissa. Tai sitä kuinka leipä muuttuu nihkeäksi pakkauksessaan. Ja ne kastikkeet ja majoneesit - kuinka teollisilta ne maistuvatkaan.. Kävelin ohi.
Liha- ja kalahyllyt. Minua on alkanut etomaan suuri osa lihoista ja liha on pikkuhiljaa vähentynyt vähenemistään ruokavaliostani. Syön pihviä vain ehkä kerran vuodessa. Kanaa en oikein välitä valmistaa, sillä en kestä sitä hajua, joka kulkeutuu nenääni sen muovipakkauksen avattuani, vaikka päivämäärät olisivatkin ok. Ruokahalu menee saman tien. Sama koskee kalaa. Kana on myös iljettävän niljakasta lihana, niinkuin kalakin. Mieluiten en koskisi kumpaankaan ollenkaan. Valtavaa lihaisaa hyllyväliä katsellessani mieleni valtasivat kaikki ne somessa pyörivät videot, joissa kanoja tehtaillaan ja ne pikkuiset tipuset, jotka elävät ala-arvoisissa olosuhteissa. Niin, ja on tutkittu, että kalojakin sattuu. Ne vain eivät pysty osoittamaan sitä mitenkään. Voi kurjuus. Ainoa lihamuoto, mitä mielelläni syön on jauheliha. Naudan vähärasvainen jauheliha. En kuitenkaan valitse sitäkään kärryyni, sillä päälle lähtenyt myötätunto eläimiä kohtaan ja muovikammo saavat minut ohittamaan kaikenlaisia lihankimpaleita pursuavan hyllyvälin kokonaan. Etsin jotain muuta. Ei lihaa.
Mitä jos ostaisin jotain ihan tiskiltä? Ei olisi sitä muovia. Hmmm.. ne sanovat, että tiskeille laitetaan myyntiin ne ruuat, joissa on päivämäärät "hieman" kriittiset. Uhhh, ei kiitos. Ja se valmisruoka, mitä siellä on tarjolla, perunamuusikin on jotenkin vetistä. Ja crepseistä ja muista herkuista maut ovat kadonneet, jonnekin. En ottanut siitäkään mitään.
Ihana leipätiski! Mutta... Kaikkihan tietävät, että vehnä on huonoa elimistölle, muuttuu elimistössä sokeriksi ja lihottaa jo valmiiksi liian isoa vartaloani.. Hiiva on huonoa, varsinkin teollisuushiiva, jonka avulla kasvatetaan teelusikallisen kokoisesta taikinapallosta vaaaaaltava, kuohkea sämpylä. Muistan kun kerran - noin 10 vuotta sitten - jotain "uutuusterveyssuperporkkanasämpylää" harkitessani, eräs mies tuli sanomaan minulle. "Älä ota sitä. Tiedätkö, linnutkaan ei syö sitä. Olen kokeillut. Siinä on niin paljon lisäaineita tai jotain muuta moskaa!" Niin. Ne lisäaineet ja myrkyt, joita ruokaamme laitetaan.. Ja taas, muovipussit ja leipä eivät sovi yhteen. Leivän pinta tulee pehmeäksi, vaikka se varmasti on ollut rapsakka tai ainakin eri tuntuinen uunista ulos tullessaan. Ruisleipää saa tietysti ilman vehnää ja hiivaa, mutta sen päälle tarvitaan kauhea määrä voita, että se olisi oikeasti hyvää. Spelttileipää, olisiko sellaista? Ei näkynyt. Mielikuva kuivasta ruisleivästä, jonka päälle en voi laittaa oikein mitään - koska en halua lihoa - sai minut kävelemään leipätiskin ohi pysähtymättä.
Juustot. Juustot ovat ihania. Mutta juuri tuolloin maistoin vain muovin suussani. Ja juustoissa on hirveästi rasvaa, ne lihottavat. Jotain kevyttä? Kevytjuustot eivät edes ole juustoa enää, vaan ehkä jotain kumia. Olen aina miettinyt, että voisi testata mikä kevytjuustoista pomppaisi pisimmälle jos sen heittää seinään. Päätin, että joskus oikeasti kokeilen sitä. Mutta ei nyt.
Vegaaniruuat. No tässä olisi mifut ja milut ja härkikset ja eläimiä ei ole hyväksikäytetty. Mitenkään. Vain muovi on jäljellä. Mutta.. entä sitten kaikki ne tehtaat, joissa kaurasta taiotaan lihan näköistä ruokaa? Entä kaikki se fakta, että kun ruokaa manipuloidaan, siitä otetaan pois sen luontainen olomuoto? Jauhetaan ja värjätään lihaksi? Ei kiitos. Haluan luomua. Luonnollista. Miksi vegaanit eivät syö viljoja, vihanneksia ja hedelmiä sellaisina kuin ne ovat? Miksi heille täytyy taikoa nakki? En ymmärrä tätä puolta. Näiden ruokien valmistus varmasti saastuttaa maailmaa samoin kuin muutkin, ei vegaaniset. Enkä ole vakuuttunut siitä, että prosessoitu ruoka olisi kenellekään hyväksi. Ohitin tämän hyllyn, todellakin.
Maito. No tätä voisi ostaa. Valion luomua. Eläimet ovat olleet niin vapaina kuin mahdollista. Lypsyllä silloin kuin itse haluavat ja ulkona vapaana kesäisin. Ja luomumaidosta on jätetty pois homogenointi, eli yksi prosessi vähemmän kuin tavallisessa maidossa. Ja purkkikin on vanha kunnon purkki ilman sitä typerää korkkia ja sisälenksua, joka saa maidon roiskumaan sitä purkkia avatessa ja joka kerran siihen asti, kunnes purkki on puolillaan. Tätä kiitos. Kahvin joukkoon. Jugurttia? Eih, kaikissa on liikaa sokeria. Maustamatonta luomujugurttia? Mitä sen joukkoon sitten? En keksi mitään järkevää, sillä en halua sokerisia keittoja ja sokerittomissa taas on aspartaamia tms.
Munia. Voi hemmetti, mitä näistä ottaisi..? Miljoona eri vaihtoehtoa. Vapaa kana. Luomu muna. Omega muna. Iso muna. Tuijotan munavalikoimaa. Ei ole todellista... Luomumunat ovat puolet kalliimpia kuin tavalliset. Ja mikä ero on vapaan kanan munalla ja luomumunalla? Luomumunia munivan kanan asuinalue on 0,5 neliötä isompi kuin vapaan kanan. Ei jumat. Suostunko tähän? Valitsenko luomun? Haluanko maksaa sen kanan puolikkaasta asuinneliöstä? Kyllä. Mutta - haluanko hyväksyä tämän systeemin, joka munien ja eläinten kasvatukseen on asettunut? Haluanko hyväksyä ruokamme terveellisyyden ja eettisyyden arvottamisen hinnoittelussa? En. En osta muniakaan.
Voi morjens, mikä kauppareissu. Kärryissä kaksi litraa luomumaitoa ja that´s it. Minusta oli selvästikin tullut ruokavammainen. Liikaa informaatiota. Liikaa tietoa. Liikaa uskomuksia. Liikaa tunteita.
Tämä kauppareissu herätti minut, todella. Aloin näkemään ruokaan ja ruokailuun liittyvää informaatioähkyä, joka ilmeisesti asui minussa. Aloin muodostamaan uudenlaista näkökulmaa syömiseen, terveellisyyteen ja tietysti painonhallintaan. Ensinnäkin, päätin löytää arvomaailmastani ne asiat, jotka minä voin hyväksyä. Miten? Tekemällä itselleni kysymyksiä. Se on paras tapa selvittää itselleen.
Aloitin faktasta numero 1, että minusta ei koskaan tule metsästäjää, joka hankkii itse ruokansa suoraan luonnosta. Enkä usko, että minulla koskaan olisi omavaraista luomutilaa, jossa minulla olisi kaksi kanaa ja kukko ja possuja ja lampaita ja lehmiä, sekä omat viljapellot. Nielaisin kokonaisena sen faktan, että kauppojen tarjonnan täytyy riittää.
Fakta numero 2 on se, että meidät on kylvetetty järjettömässä määrässä informaatiota siitä, mikä on terveellistä ja mikä ei. Mikä aiheuttaa mitäkin sairautta ja syöpää ja minkälainen syöminen ei ole hyväksi. Jokainen informaation palanen ja iskulause ovat alitajunnassamme. Koko ajan. Joka kerran kun syön - mitä tahansa - ruuassani on jokin vika! Jotain terveydelleni tai etiikalleni sopimatonta. Nyt kun muistelen tuota kauppareissua, pystyn ikäänkuin näkemään ympärilläni olevan uskomusten, informaation kuplan, jonka sisältä yritin tehdä päätöksiä. Tuo informaation kupla ei enää auttanut minua, vaan esti. Pysäytti.
Ja fakta numero 3 on se, että olen ihminen. Olen edelleenkin fyysisesti se sama olento, Homo Sapiens, joka todellakin metsästi ruokansa. Mitä se olento silloin söi? Määrällisesti, kuinka paljon se olento silloin söi? Miten se olento pysyi hengissä? Oliko sillä olennolla saatavilla kaikki terveydelle tarpeellinen? Oli kyllä. Nykymaailmassa juuri tuo edellä mainittu informaatio ja nykyinen sivilisaatio takaavat minulle pidemmän eliniän kuin tuolle Homo Sapiens-nimisellle alkuolennolle. Informaatio on siis hyvä asia, määrättyyn rajaan asti.
Nämä kolme faktaa ja muu tarkastelu ympäristöön saivat minut ymmärtämään asioiden oikean laidan. Kohtuullisen keskitien. Vanhat viisaudet ja tietysti hypnoosi ja meditaatiot apunani, olen saanut ruokailuni ja painoni hallintaan, niin luonnollisesti. Ja niin terveelisesti. Enää ei tarvita "dieettejä", vaan elän niinkuin ihminen vain elää voi. Syöden hyvää ruokaa, tinkimättä nautinnosta ja herkuista, ihanista hetkistä ja sosiaalisesta elämästä.
Suunnittelen parhaillaan painonhallintaan kohdistuvaa kurssia. Ota yhteyttä, mikäli haluat löytää tämän saman ihanan tasapainon elämääsi, vaivattomasti ja rakkaudella itseäsi kohtaan! Käännetään yhdessä kaikki olemassaoleva informaatio eduksesi ja helli kehosi hyvinvoivaksi!
With Love,
Hanna