Kuka sinä luulet olevasi?

Päivitetty: 1. syys 2020

Kuka sinä olet? Millaisia ajatuksia tai mielipiteitä sinulla on aiheesta, että miten sinusta tuli juuri sinä? Sinun ammattisi, sinun perheesi, sinun luonteesi, sinun mielipiteesi, sinun ajatuksesi? Millä perusteella teet päätöksiä?


Synnyit, kasvoit, kävit koulua, opiskelit jotain, rakastuit ja elit elämää - ja nyt olet sinä. Ja silti olet illuusio. Tutkitaanpa tätä prosessia vähän.


Synnyit. Olet ensinnäkin kahden yksittäisen solun lopputulos. Nuo kaksi solua törmäsivät sattumalta toisiinsa syystä, jota emme oikeastaan tiedä. Tälle ilmiölle ei ole selitystä, miksi ne tekevät niin, sillä ne vain tekevät niin jos vain osuvat samaan paikkaan. Voimme tutkia, miten se on mahdollista, että ne voivat tehdä niin, mutta miksi ne sitten niin tekevät - se on arvoitus. Äitisi munasolu otti isäsi siitiösolun vastaan, sisäänsä. Ja siitä sinä aloit. Nuo kaksi solua muodostivat sinun dna:si, joka tarkoittaa mm. täydellistä informaatiota ihmisen rakentamisesta, piirustukset kehostasi, ulkonäöstäsi, pituudestasi, silmiesi väristä, pikkuruisten sormiesi muodoista alkaen nenäsi muotoon. Nuo kaksi solua yhdessä sisälsivät piirustukset ja suunnitelman, kuinka toteuttaa kaikki tarvittavat sisäelimet, sydän, jotta voit elää, keuhkot, jotta voit hengittää, maksa ja munuaiset, jotta elimistösi pysyisi puhtaana. Veresi puna- ja valkosoluineen. Jos alat luettelemaan kaikkea, mitä sinussa on, niin huomaat, että tämä lista on loputon. Nuo kaksi mikroskooppisen pientä solua sisälsivät piirustukset ihostasi, silmistäsi, korvistasi, nenästäsi, suustasi ja aivoistasi. Eli - nuo kaksi solua sisälsivät informaation, kuinka kaikki nuo miljoonat asiat yhdistyvät erilaisten järjestelmien kera toimivaksi yksiköksi, joka voi tuntea ja kokea erilaisia asioita. Sinä.


Toisin sanoen - mikäli synnyit elävänä - sinulla on nyt mahdollisuus olla olento tässä maailmassa. Voimme tutkia hamaan tappiin asti ihmisen kehittymiskaarta kahdesta solusta kokonaiseksi systeemiksi. Missä vaiheessa alkiolla on sitä ja tätä, sydän, silmät ja suu. Mutta missä kohtaa se elämä sitten astuu tuohon hassulta ötökältä näyttävään kasvaimeen? Vai meneekö se toisinpäin? Sillä eihän kaksi syöpäsoluakaan ja niiden rakentama kasvain ole elävä, tietoinen kokonaisuus, eikä sellaista siihen koskaan "tule". Jokin elementti sai nuo kaksi solua kasvamaan juuri oikeassa järjestyksessä, juuri oikeanlaiseksi, ihmiseksi. Eli, jos tuon kasvaimen fyysinen olemus poistetaan kuvasta, niin poistuiko kuvasta ihan kaikki? Ei. Jäljelle jää vielä se koko prosessin käynnistävä energia, joka on ympärillämme joka puolella. Sillä ilman elämän energiaa ei mikään olento voi olla elävä. Ei yksikään kasvi, ei eläin, eikä ihminen. Miksi sitä sitten kutsuisi? Päätän kutsua sitä tässä artikkelissa valoksi, johtuen tästä tiedeartikkelista. Lukaisepa se nyt saman tien ja jatketaan sitten.


Tehdään maallikon oletus, että tuo valo viittaa siihen elämän ominaisuuteen. Siihen, että tuo solujen kasautuma, kasvain, sitten valmistuttuaan todellakin hengittää. Ehkä tuo valo myös aiheuttaa kaikkien ihmisen elintoimintojen käynnistymisen ja niiden käynnissä pysymisen. Mehän tiedämme, että meillä on immuunipuolustus, joka toimii joka hetki, halusimme tai emme. Aivan samoin kuin hengittämisemme, sekin kulkee jatkuvasti, ilman meidän sekaantumistamme asiaan. Hengittämisemme me voimme tuntea fyysisesti ja huomata siitä asioita, esimerkiksi sen kiihtymisen tai rauhoittumisen. Mutta vaikka immuunipuolustusjärjestelmämme työskentelee ja tasapainottaa meitä jatkuvasti, jokaisena hetkenä ja sekuntina, meillä ei ole mitään mahdollisuutta sitä huomata fyysisesti. Oletetaan siis, että tuo valo on se, joka käynnistää ja ylläpitää kaikkia autonomisia toimintoja meissä. Ja että jos poistaisimme kuvasta fyysisen olomuodon, jäljelle jäisi vain tuo valo.


No, kun nämä kaksi elementtiä ovat samassa paketissa samassa olennossa, se tarkoittaa, että tuon olennon järjestelmät toimivat ellei jopa täydellisesti, niin ainakin hyvin. Tuon olennon autonomiset toiminnot pelittävät loistavasti, eikä sen tarvitse itse pitää huolta verenkierrosta tai ruuansulatuksesta tai hormonaalisista jutuista. Sen olennon ei tarvitse murehtia täysikokoiseksi kasvamisesta syntymän jälkeen. Sen ei tarvitse murehtia, että jaksaako sydän lyödä riittävän usein sillä aikaa kun hän sulkee silmänsä ja nukkuu. Sen olennon ei tarvitse käynnistää aivojaan tai elintoimintojaan aina herätessään, vaan kaikki hoituu. Ihan helvetin hankalaa ja aikaa vievää olisi aamuisin säätää itse kaikki kohdilleen. Autonomiset toiminnot siis tavallaan hoitavat häntä jatkuvasti, ja hän voi keskittyä aivan muihin asioihin.


Millainen tuo olento sitten on syntyessään? Valmiiksi täynnä solujen viisautta, johdatettuna valmiina fyysiseen elämään. Sisältäen valon, joka vie hänet tähän maailmaan, tämän kehon avulla. Tuo valo ei kuitenkaan ole vain "polttoaine", vaikka tuota olentoa pitääkin käynnissä, vaan ehkä se on tietoisuus, joka on rakentanut itse itsensä ihmiseksi ja sitten kokee elämää tuon fyysisen kehon kautta, järjestäen kaikki koetut asiat "pankkiin", jonka nimi on aivot. Aivoihin, jotka myös toimivat hyvinkin autonomisesti, lähinnä rekisteröiden tuntemuksia, lajitellen ja säilöen.


Syntymä. Puristus. Paine. Hapen vähyys. Keuhkojen väylien aukeaminen, käyttöön otto. Ensimmäinen henkäys. Ensimmäinen ääni. Ensimmäinen tunne ilmasta. Ensimmäinen tunne lämpötilasta. Ensimmäinen pilkahdus valosta. Pois kohdun pimeydestä. Ensimmäinen kosketus iholla. Ensimmäinen syli. Ensimmäinen katsekontakti. Ensimmäinen rakkaus. Nämä ovat ensimmäiset siveltimen jäljet, joita elämä alkaa maalaamaan tähän olentoon. Tuon "valon" kohtaaman fyysisen maailman rekisteröinti on alkanut.


Jokainen aistimus on suggestio. Ja jokaiseen suggestioon muodostuu reaktio.


Kun vauva aistii kylmää - joka ei ole sen keholle miellyttävää - reaktio on itku.

Aikuinen siirtyy lämpimämpään paikkaan, tai laittaa lisää vaatteita päälle.


Kun vauva aistii nälkää - joka ei ole keholle miellyttävää - reaktio on itku.

Aikuisena sitä vain hakee jotain syötävää.


Kun vauva kokee kipua - joka ei ole keholle miellyttävää - reaktio on itku.

Aikuisena osaamme jo välttää tilanteita, jotka aiheuttavat kipua. Mutta kyllä aikuiseltakin saattaa päästä itku silloin tällöin.


Kun vauva aistii rakkautta - joka taas on keholle miellyttävää - reaktio on hymy.

Aikuisena sama.


Näin tietoisuus alkaa kehittymään tässä ihmiskunnassa toimivaksi yksilöksi, keräten aivan jokaikisen aistimuksen ja tapahtuman siihen tietopankkiin, nimeltä aivot. Ja minä väitän, että kaikki nuo kaikki aistimukset ovat suggestioita. Sanotaan, että ihminen on suggestioherkkä olento, mutta totuus on, että ihminen ei ole pelkästään "herkkä" suggestioille. Vaan kaikkien suggestioiden yhteissumma. Ja koska kaikki tuntemukset ja kokemukset ovat suggestioita, niin me olemme pelkkä suggestioiden sekamelskan lopputulema.


En varmaankaan pysty mitenkään pukemaan sanoiksi, sitä mitä nyt haluaisin sanoa, sillä sanat ovat niin, niin kömpelöitä kuvaamaan nyt sitä ydintä, mitä tarkoitan. Mutta haluan yrittää kuitenkin. Yritetäänpä toiselta kantilta..


Kun lapsi syntyy tähän maailmaan ja johonkin perheeseen, tuo perhe on jo suggestio. Tuon perheen arvot ja olosuhteet, ihmisuhteet ja asenteet elämään ovat suggestio. Alkaen vanhempien onnesta, ilosta, tasapainosta. Vanhempien arjesta, vanhempien ammateista, isovanhempien olemassaolosta tai "ei olemassaolosta", kodin ilmapiiristä. Vanhempien sanoista ja tavoista vanhempien kaikkiin reaktioihin ja mikroilmeisiin asti. Mitä isommaksi kasvamme, sen paremmin opimme tulkitsemaan ympärillämme olevia ihmisiä, ja jo lapsena osaamme lukea vanhempiemme ja sisarustemme piilotettuja reaktioita. Nuo reaktiot toimivat meille suggestioina, joita emme voi mitenkään välttää. Me taas reagoimme niihin ja muodostamme omaa minuutta, jota taas kuljetamme kehomme kanssa kulkiessamme ympäristössämme - antaen suggestioita muille ihmisille - ja reagoiden kaikilta muilta saamiimme suggestioihin. Voin katsoa elämää siltä suunnalta, että kaikki tapahtumat antavat minulle suggestion, jonka avulla tunnistan itseni, tai asioita itsessäni. Muu maailma on siis minulle ikään kuin peili, jonka kautta näen itseni, sitä maailmaa myötäillen tai vastustaen.


Mutta - mikä suggestio on sitten totta ja mikä ei?


Jos äitini kertoo minulle kuinka kauheita miehet ovat, niin onko se totta?

Jos isäni kertoo minulle, että naisen paikka on kotona, niin onko se totta?

Jos vanhempani ovat ylpeitä kauniista ja kalliista kodistaan, niin onko se totta tai tärkeää?