Minulta kysyttiin tänään: "Miten joku voisi koskaan selvitä lapsuudenaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä?" Mietin hetken ja vastasin: "En tiedä. En todellakaan tiedä." "Se oli myös kestänyt vuosia." Mietin taas hetken. "Niin. Väittäisin, että psykoterapialla ja hypnoosilla, tai muilla hoidoilla voi onnistua elämään kohtuullista elämää, mutta että selviäisi ihan kokonaan? Siitä voi selvitä ihan kokonaan ehkä vain löytämällä armon, myötätunnon ja rajattoman rakkauden itsestään. Valaistumalla jotenkin. Sillä tiedän, että siten se on ollut joillekin mahdollista, mutta sellaisen viisauden saavuttaminen ei varmastikaan ole helppoa."
Meillä kaikilla on menneisyytemme, lapsuutemme ja nuoruutemme. Olemme kokeneet elämässämme erinäisiä asioita. Asioita, jotka ovat rakentaneet meistä meidät, ja samalla myös hajottaneet meitä. Rikkoneet. Murtaneet. Ehkä ikiajoiksi. Ikiajoiksi vaiko vain tämän elämän ajaksi? Joudummeko kantamaan näitä kokemuksia haavoina hautaan asti? Mitä voimme tehdä näille haavoille? Ettemme jakaisi niistä aiheutuneita tunteita ja pelkoja rakkaisiimme?
Niin. Elämä on kauheaa. Hetkittäin. Joistakin kauheista hetkistä saamme voimaa ja jotkin taas lannistavat meitä. Missä se raja menee? Mistä kokemuksista voimaannumme kriisin tai trauman jälkeen, ja mistä meidän on vaikeampi selvitä? Mistä kokemuksista kuuluisi selvitä? Ja mitkä kokemukset ovat oikeutettuja haavoittamaan meidät lopun elämän ajaksi?
Sairaudet? Onnettomuudet? Erotilanne? Menetykset? Väkivalta? Sota?
Ja voiko noista mistään selvitä IHAN KOKONAAN? Minä en tiedä.
Ihmiskunta on valtavan keskeneräinen. Hmm.. keskeneräinen? Olemmeko siis menossa jonnekin ihmiskuntana? Sillä, jos jokin on kesken, niin jokin projekti on meneillään ja on siis vielä kesken jollain tavalla. Minä haluan uskoa, että ihmiskunta on muuttumassa paremmaksi, kauniimmaksi ja rakkaudellisemmaksi. Kaikenlaiset väkivaltaiset tapahtumat, oli sitten kyseessä perheväkivalta tai sota, ovat kuitenkin merkkejä ihmiskunnan vajavaisuudesta.
Suurimmalle osalle meistä tapahtuu kauheita asioita jossain vaiheessa elämää. Ja hetkittäin koemme riemua ja onnea elämän käänteissä. Itse huomaan vaihtelevani ajatuksissani ja tunteissani välillä rakastaen ihmisyyttä - ja välillä tuntien pettymystä ja epätoivoa nähdessäni egojen valtataistelun ja ihmisen kyvyn tehdä toisille pahaa. Tunnen hetkittäin syyllisyyttä ihmisyyteni puolesta. Ihmiskunnan em. mainitun keskeneräisyysprojektin lopputulos on minulle jokseenkin yhdentekevä, sillä - mikäli ihmiskunta tuhoaa itsensä, ihmiskunta on sen myös ansainnut. Mutta.. jotenkin.. jokainen maailmaan syntyvä lapsi on viaton, viaton pieni olento. Vailla aavistustakaan tästä pelistä, joka täällä maapallolla on meneillään. Haluaisin, että meillä kaikilla olisi hyvä paikka elää ja olla, sillä tämä lasten syntyminen maailmaan ei lopu niin kauan kuin meillä on yksikin mies ja nainen olemassa. Kysyn itseltäni, mitä minä voin tehdä ihmiskunnan puolesta? Ja kysyn myös, että eikö olisi uskomattoman hienoa, jos me voisimme päästää irti kaikesta vanhasta, siitä kauheasta ja aloittaa jokaisena päivänä uudelleen alusta, lapsen silmin? Ilman mennyttä tuskaa? Olisivatko päivämme paremmat? Olisiko maailma kauniimpi? Muuttuisiko maailma rakkaudellisemmaksi?
Miten sitten voisimme kääntää kellon taaksepäin? Takaisin viattomuuden hetkeen? Hetkeen, jolloin sydämemme ei vielä ollut haavoittunut mistään? Hetkeen, jolloin meillä ei ollut vielä syytä pelätä mitään? Hetkeen, jolloin meillä oli vain syntymä ja rakkaus, mahdollisuus ja tulevaisuus.
Minun menneisyyteni. Sinun menneisyytesi. Ne sisältävät kaikkea mahdollista tapahtunutta ja siten peruuttamatonta. Minä tiedän, mitä minulle on tapahtunut ja sinä tiedät mitä sinulle on tapahtunut. Voit ehkä aavistella, mitkä noista kokemuksista ovat muokanneet sinua ajattelemaan, käyttäytymään ja tuntemaan sinun tavallasi erilaisissa elämässäsi vastaan tulevissa tilanteissa. Mikäli jokin tapahtuma on sinua haavoittanut ja huomaat sen rajoittavan elämääsi, tai aiheuttavan sinulle tuskaa, muistoja, ajatuksia, jokapäiväistä kärsimystä tai haittaa - sinulla on paljonkin vaihtoehtoja. Voit mennä lääkäriin, joka sitten ohjaa sinua eteenpäin. Lääkäri ehkä antaa sinulle sairaslomaa tai lääkkeitä. Tai jos olet onnekas, voit päästä keskustelemaan jonkun psykoterapeutin tai psykiatrin kanssa. Voit lähestyä ongelmaasi myös kehosi kautta, esimerkiksi hieronta ja akupunktio voivat olla sinulle avuksi. On erikoista huomata kuinka kehon rentoutuessa myös mieli voi paremmin. Liikunta ja raitis ilma ovat aina avuliaita asioita. Hyvä ravinto tekee kehollesi hyvää. Ystävät tekevät hyvää. Keskustelut tekevät hyvää. Kaikki juuri sinun uskomusjärjestelmääsi sopivat hoidot tekevät sinulle hyvää. Kaikki positiivinen tekee hyvää.
Mutta voitko päästää kaikesta irti? Sillä niinhän ne sanovat, "Päästä irti vain.." Hmmm.. Miten? Jos sitten et pysty päästämään irti, niin - vaikka tapahtumia ei voi muuttaa, voit kuitenkin yrittää muuttaa kokemuksiasi ja tunteitasi. Siihen on paljon keinoja. Psykoterapia, NLP, Hypnoosi - tässä nyt muutamia mainitakseni. Ja voitkin saavuttaa huomattavasti mukavamman toiminnallisen tason elämääsi. Sillä, kokemuksia voi muuttaa, vain tapahtumia ei. Omaa suhtautumista voi muuttaa, omaa näkökulmaa voi muuttaa ja tuoda tilanteeseen ymmärrystä. Kaikki tuo on ehdottomasti hyväksi ja toivoisinkin, että traumojen kanssa kamppailevilla olisi paremmat mahdollisuudet saada yhteiskunnalta apua. Voit myös tutkia traumatisoitumisesi oireita ja syitä ja analyysejä elämäsi tappiin asti, mutta siihen valitettavasti sisältyy vaara; tuon tiedon sisäistäminen ja sen lisääminen tietopankissasi saattaa vain lisätä takertumistasi traumoja aiheuttaneisiin tapahtumiin. Itsesi jatkuva analysoiminen ja asian esillä pitäminen saattavat painaa merkkinsä sinuun entistä syvemmin.
Eivätkä kysymykset koskaan lopu. Yhden vastauksen löydyttyä aina nousee uusi kysymys esille. Sillä, ihmisen toiminta ei näytä aina loogiselta, vaan ihmisen logiikka on näkyvissä vain pintapuolisesti. Salattuna sekä ulkopuoliselta maailmalta, että omalta itseltä. Loistavat psykiatrit ja neuropsykologit ovat tutkineet ihmisluontoa vuosikymmeniä, eikä kukaan vieläkään pysty takaamaan onnistumista millään tasolla. Ihminen on niin monimutkainen olento, että edes vuosia ja vuosia jatkuvan terapian avulla ei välttämättä löydy syytä esim. masennukseen tai ahdistukseen. Kun terapiassa olet selvittänyt yhden asian, esille nousee toinen.. Ja jos se perimmäinen syy-seuraus sitten löytyisikin, niin auttaisiko se sinua..? Sillä.. tavallaan syy antaa masennukselle ja ahdistukselle oikeutuksen olla läsnä. Niin.. eihän se syyn tiedostaminen välttämättä paranna, vaan trauman merkki sinussa saattaa muuttua syvemmäksi.
Sanoisin, että kaikki tarjolla olevat hoitomuodot alkaen lääkkeistä terapiaan asti, ovat tietenkin suositeltavia, sillä hyvä elämänlaatu on tärkeää ja ensisijaista. Mutta ne ovat kuitenkin niin sanottua hätäapua. Jotta voisit päästää kokonaan irti traumoistasi, sinun ehkä tulisi ymmärtää elämän todelliset kasvot. Elämän ihmeet. Ja näiden elämän todellisten kasvojen etsiminen muiden hoitojen ohella voi olla se tärkein, se parantavin voima.
Nähdäksesi elämän todelliset kasvot, sinun tulisi pystyä katsoa itseäsi silmiin, joka on tietenkin fyysisesti mahdotonta ilman peiliä. Sillä se on se salaisuus. Se, että kun katsot - minne tahansa - näet itsesi. Katsomassa itseäsi.
Sinä päivänä, kun näet syvälle omiin silmiisi, näet itsesi oikein. Ja silloin voit päästää irti.
Kokonaan.
With Love,
Hanna
Comments